Erkki kokkaa ja valokuvaa - ja nauttii viinistä

Blogi on siirtynyt

2011-04-13T15:23:00.002+03:00

Olen yhdistänyt tämän blogin valokuvausblogiini ja siirtänyt sen uuteen osoitteeseen:

http://www.organic-finland.com/offblogi/erkinkuvat/

Terveys lautasella

2011-02-28T23:10:00.002+02:00

Ykkösdokumentti: Terveys lautasellaSu 27.2.2011 klo 21.10 YLE TV1
Dokumentin voi katsoa YLE Areenasta 29.3.2011 asti.
http://areena.yle.fi/haku//uusimmat/hakusana/ykk%C3%B6sdokumentti

Chef & Sommelier - Haute Cuisine à la Luomu

2011-02-12T23:32:00.000+02:00

Chef Sasu Laukkonen: keittiö ei ole suuren suuri, mutta siellä tapahtuu ihmeitä.

Kohta kaksi viikkoa sitten meillä on ilo ja kulinaarinen nautinto istua iltaa 3 kuukautta sitten avatussa Suomen ainoassa luomuillallisravintolassa, jonka on avannut Chef Sasu Laukkonen. Chef & Sommelierin raaka-aineista yli 90% on luomua ja se on Portaat Luomuun ohjelmassa ylimmällä 5. portaalla.

Sommelier Johan Borgar valmistautuu iltaan.

Tarkoitus oli - paitsi nauttia syömisestä - ottaa valokuvia luomun menekinedistämismateriaaliin. Muutama täällä otettu kuva tullaankin näkemään Luomu-päivillä julkistettavissa Organic Food Finlandin tekemissä esitteissä.

Ennen ruokaa argentiinalaista tangoa.

Kuvauksiin tarvittiin paitsi henkilökunta, myös asiakkaat ja siksi kutsuimme ystäviä syömään kanssamme ja toimimaan malleina. Kaupanpäällisiksi saimme musiikki- ja lauluesityksen: mahtavaa argentiinalaista tangoa.

Aloitetaan valkoviinillä.

Täysi vauhti päällä keittiön puolella. 4 miestä mahtuu hyvin.

Itse tulimme paikalle jo hyvissä ajoin seuraamaan ja kuvaamaan ruoan laittoa. Keittiö on uskomattoman pieni ja tilankäyttö tehokasta. Tässä kuvassa tilan ahtaus jossakin määrin välittyy, mutta kun kuva on otettu 24 mm polttovälillä, se kuitenkin antaa todellisuutta enemmän tilan illuusiota.

Ollako vai eikö olla.

Valotuksen olen hoitanut kahdella salamalla ja triggerillä. Kamera ja salamat ovat manuaalilla. Toinen salama on sateenvarjolla (näkyy ikkunasta tässä Sommelier kuvassa), toinen pienellä teholla antaa pehmentävää valoa seinän kautta. Harjoittelemista riittää, mutta minusta tulokset ovat ihan kohtuullisia.

Hyvää ja kaunista.

Sommelier & Chef

Lopuksi

Ilta oli kaikin puolin onnistunut - kuvauksellisesti sekä ruokien ja juomien puolesta. Chef & Sommelieria voi suositella unohtumattomana ruokakokemuksena - eikä vain sen takia että ruoka on luomua. Suurkiitos Chef & Sommelierin porukalle! Tullaan varmasti uudestaan - todennäköisesti ilman kameraa.

Calvet Reserve

2011-02-12T00:34:00.001+02:00

Kuvauskeikka Chef & Sommelieriin on vielä kirjaamatta. Ruoka oli erittäin hyvää ja kuvatkin onnistuivat. Mutta se jää vielä seuraavaan kertaan. Nyt oli vain tarkoitus avata punaviinipullo. Tästä juomien bloggaamsiesta on muodostunut hiukan ongelma, kun pullot kertyvät tuohon pöydälle, eikä niitä voi avata, kun ne ovat kuvaamatta. Nyt sitten kuvasin ihan perusasetuksilla kolme toissa viikolla Fuldassa Saksassa Tegut supermarketista ostamaani luomuviiniä ja siitä hyvästä sain yhden pullon aukikin.

Taas Tegutissa oli sama tilanne, minkä olen aikaisemminkin todennut: luomuviinit ovat suhteellisen halpoja. Vaikka valikoima oli runsas - 20-30 laatua luomuviinejä ellei enemmänkin, vain muutama oli yli 10 € ja muutama oli alle 3 €. Ostin J. Calvetin Calvet Reserve 2009 (Merlot, Cabernet Sauvignon) (5,99 €), Chateux Pillot 2008 Côtes de Bourg (7,99 €) ja Weingut Knobloch 2009 Silvaner Classic (5,39 €). Ensinmainitun korkkasin ja maistelen sitä parhaillaan. Väri on tumma ja täyteläinen, makukin on tumma, kuiva ja hapokas ja voisiko sanoa savuinen... Ehkä kaipaisi hyvinkin ilmastusta, mitä se ei nyt saanut muuta kuin tuossa lasissa.

Asiasta toiseen: kannattaa vilkaista loppuvuonna ilmestynyttä "Viini & Ruoka" lehteä, jossa on artikkeli luomuviineistä ja 19 Alkon valikoimissa olevaa viiniä arvosteltu. Pisteitä on tullut luomuviineille 81-87/100 eli kohtuulliselle tasolle. Parhaat pisteet (87) sai Chateau de la Jaubertie (Alko 9,66 €) valkoviini, jota en kyllä muista maistaneeni.

Riistalautanen Rapukartanossa Vilppulassa

2011-01-25T23:28:00.001+02:00

Pidämme kaksipäiväistä luomuvientirenkaan aivoriihtä Rapukartanossa Vilppulassa. Puitteet ovat hienot ja talvimaisemat mahtavat. Kohokohtana illallinen ja riistalautanen. Täällä matkailutuote on kehitetty viimeisen päälle yritysten kokouksille ja aivoriihille.

Alkuruokana kuitenkin sienikeittoa tai rapukeittoa. Kuvassa sienikeitto. Hyvää.

Pääruokana riistalautanen. Lautasen vasemmalla puolella karhua ja oikealla puolella hirveä. Hyvä jatko viime kesän karhukuvauksille... Molemmat olivat syntisen hyviä, mutta hämmästyttävän erilaisia.

Viimeisenä jälkiruoaksi pannacotta naapurin tilan tyrnimaidosta. Resepti kuulemma vielä viritysvaiheessa, mutta meidän mielestä oli niin valmis, että voisi kutsua Berlusconin paikalle. Annettaisiin nuuhkaista...

Jauhelihavartaat

2011-01-16T18:06:00.002+02:00

"(12 kpl)
12 varrastikkua
250 g luomujauhelihaa
1 luomusipuli
1 luomuvalkosipulinkynsi
1 tl luomuoreganoa
1 tl luomupaprikajauhetta
1/2 tl luomucayennepippuria
1 tl suolaa
1 tl luomumustapippuria
1 rkl luomurypsiöljyä

Laita varrastikut likoamaan veteen. Hienonna sipulit ja sekoita ne jauhelihan joukkoon. Lisää mausteet. Muotoile massasta kostutetuin käsin 12 pitkäno- maista puikulaa. Pujota puikulat varrastikkuihin. Pirskottele puikulat öljyllä ja paista 225 ̊C noin 10 min."

Ohje on tulossa uuteen MMM:n menekinedistämisvaroilla tehtävään esitteeseen ja on alunperin peräisin Finfood Luomun materiaaleista. Sitä katsoessa ensimmäisenä kiinnittyy huomio siihen, että se on varsin lihainen, eli jauhot, kuiva leipä, kananmunat yms, jota lihapullassa voisi käyttää, ei ole. Mausteita sen sijaan on runsaan puoleisesti, mutta se ei minua yleensä haittaa. Mennään tällä.

Tässä siis raaka-aineet. Pakastimesta löytyi Labbyn kartanon Herefordin jauhelihaa noin 1kg könttä, eli resepti täytyi 4-kertaistaa, jotta sain jauhelihan käytettyä. Pannaan ylimääräinen taikina jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Sipuleja pitäisi olla ohjeen mukaan 4, mutta laitoin 6, koska ne olivat melko pieniä. Valkosipulin kynsiä 4 kappaletta. Valkosipuliahan löytyy nykyään kaupasta luomuna myös valmiiksi kuorittuna (Jokilaakson Juusto), mutta itse olen vielä sipulit kuorinut itse. Mausteet löytyivät luomuna keittiön kaapista, mutta suomalaisen kaupan hyllyltä ei ihan näitä samoja löytyisi. Mutta kyllä luomumausteitakin jo kaupassa on, joten kyllä ne sieltä löytyvät. Luomuoregano on Sonnentoria (löytyy ainakin Ruohonjuuresta), paprika tanskalaista Naturaliaa (ei löydy Suomesta), cayannepippuri Urtekramilta (Aduki) ja kokonainen mustapippuri saksalaista Lebensbaumia. Rypsiöljy tietenkin kotimaista Virginoa.

Sipuli siis hyvällä veitsellä pieneksi - tai muulla konstilla, jos itkettää liikaa.

Tässä kaikki raaka-aineet ovat sekoittamista vailla valmiit.

Tässä ne ovat sitten sekaisin.

Tuosta runsaan kilon taikinasta otin neljäsosan (250g lihaa) ja jaoin sen ohjeen mukaisesti 12 palaan ja muotoilin niistä puikulat, jotka laitoin tikkuihin. Vastoin ohjetta laitoin aina 3 samaan vartaaseen. Koko oli ihan sopiva. Sitten tein vielä pari tikkua lisää, jotta porukalle riitti syötävää. Kuvassa ne ovat jo uunissa ja hiukan öljyä on pensselöity päälle.

Nyt ne ovat olleet 10 min 225 kiertoilmauunissa ja näyttävät varsin kypsiltä. Hämäyksen vuoksi eli kuvauksellisista syistä olen vaihtanut puhtaan astian alle - todellisuudessahan niistä hiukan valuu nestettä.

Tässä on sitten yritetty tehdä annoskokonaisuus. Papu-porkkanapataa taustalla, pastasekoitus ja vihreää luomusalaattia. Var så god.

Ja täytyy myöntää, että mausteista elikkä tulista oli. Mausteita kannattaisi varmaan reseptistä vähentää vaikka puoleen.

Kuvat + muutama tästä puuttuva löytyvät myös Smugmugista.

Joulu ja Uusi Vuosi

2011-01-02T23:37:00.002+02:00

Hyvää Uutta Vuotta 2011! Toivottavasti se menee yhä enemmän kaikilla hyvän luomuruoan merkeissä!

Tässä hiukan joulupöydän antimia, laatikoita en tosin alkanut kuvaamaan. Lihansyöjille aterian rungon muodosti pakastimesta löytynyt Labbyn luomutilan Hereford-ulkopaisti, joka tuli paistettua hiukan liiankin kypsäksi - tai itse asiassa en juuri silloin ollutkaan kotona sitä ottamassa pois uunista (sisälämpötila oli ollut jo yli 70C). Hyvin se kuitenkin maistui. Punaviininä oli espanjalainen Casa de la Ermita Crianza, joka on Alkon vanhempaa luomuviinivalikoimaa. Tästä olen yleensä pitänyt paljon, mutta laatu vaihtelee vuodesta toiseen jonkin verran. Nyt myynnissä oleva 2006 vuosikerta on mielestäni hyvä. "Keskitäyteläinen, melko tanniininen, kevyen hedelmäinen, viikunainen, nahkainen, hennon setrinen" kertoo Alko ja hinta on 14,89 €.

Valotus näissä on hoidettu kahdella salamalla - toinen kameran päällä ja toinen orjana ja varjon läpi - ja kameran P asennolla.

Seuraava paisti on Labbyn paisteja sekin, mutta kulmapaisti ja se tarjoiltiin uudenvuoden päivänä. Marinoin se muovipussissa ja kaiken kaikkiaan se ehti olla toista vuorokautta pöydällä pakastimesta oton jälkeen. Paistoin 64C asteiseksi ja se olikin yllättävän hyvä ja murea, vaikka jonkin verran kalvoja ja jänteitä kulmapaistista toki löytyy.

Välipäivinä hankin Cactuksen salamatriggerit, joten toinen salama tulee varjon kautta oikealta ja toinen seinän kautta vasemmalta. Kamera ja salamat manuaalilla. Todella hyvä hankinta, sillä nyt molemmat salamat saa pois kameran päältä ja manuaalilla valotuksen hallinta on tietysti parempi kuin P-asennossa ja ETTL:llä kuvattaessa.

Samoin välipäivien hankintoja ovat akryylimuovilevyt, jota kävin hakemassa Foiltek Oy:ltä Vantaalta. Idea tuli strobist.com'lta, mutta akryylilevyjen löytäminen tuotti hiukan päänvaivaa. Nuo viinipullokuvat ensimmäisiä kokeiluja kahdella salamalla ja levyillä.

Cannonau mustalla levyllä heijastusta hakien, Hedgerow ja kuohari mustalla levyllä, valkoinen levy taustana.

Sardinialainen Meloni Cannonau di Sardegna 2007 on kympin pullo (10,05€) eikä mielestäni mikään erikoinen. "Keskitäyteläinen, notkea, viikunainen, luumuinen, hennon nahkainen, kevyen mausteinen" sanoo Alko.

Saksalainen Rheinhessen valkkari Alkon mukaan "Puolikuiva, hapokas, sitruksinen, valkoherukkainen, kevyen mineraalinen" - 7,97€. Tämäkin on jo pitkään ollut Alkon valikoimassa - ei mielestäni mikään erikoinen, mutta hintansa puolesta menee perusvalkkarina kalan kanssa tai muuten.

Ranskalainen kuohari Alsacesta Fernand Engel (17,28€) poksautettiin klo 24.00 uuden vuoden aattona. "Erittäin kuiva, erittäin hapokas, kypsän karviaismainen, hennon sitruksinen, kevyen paahteinen, vivahteikas". Hyvin ajoi asiansa, joskaan en muutoin juo kuohareita useinkaan, joten osaan niitä arvioida vielä vähemmän kuin muita viinejä.

Lisää pulloja täällä ja ruokaa.

Saksalaista viiniä

2010-12-19T00:03:00.002+02:00

Kävin viime viikolla Saksassa Münchenin seudulla työmatkalla. Opin, että Saksastakin löytyy luomukauppojen lisäksikin hyvätasoisia supermarketteja, joista löytyy muutakin kuin sitä kaikesta halvinta. Yksi tällainen on Edekaan kuuluva Simmel-ketju, jonka Pullachin liikkessä kävin. Tämän reissun kaikki viinit tuli ostettua sieltä. Ikävä kyllä ei tullut otettua viiniosastosta kuvaa, koska siellä pyöri koko ajan ystävällistä henkilökuntaa, mutta luomuvalikoima oli todella vaikuttava ja ne oli merkitty erittäin hyvin hyllystä ulos törröttävillä Bio-lapuilla. Toinen merkillepantava seikka oli, että kaikki luomuviinit olivat edullisia - 4-8 euron haarukassa. Kovin kalliita viinejä siellä ei ollut muutenkaan, mutta hinnoittelu osoittaa, että oletus Saksassakin näyttää vielä olevan, että kalliimpia viinejä ostava todellinen viini-konossööri ei osta luomua. Alkossakin on vasta viime aikoina laajennettu valikoimaa kalliimpiin luomuviineihin - ja täytyy myöntää etten vielä ole niitä "ehtinyt" ostaa. Ehkäpä nyt jouluksi.

Uskaltauduin ostamaan saksalaista punaviiniäkin. Trollinger on Etelä-Saksassa viljeltävä lajike - toiselta nimeltään Schiava. Odotukset saksalaisen punaviinin suhteen eivät olleet kovin korkealla (ennakkoluuloa?), mutta Lemberger onkin yllättävän hyvä täyteläinen ja kuiva viini. Tällaisen pullon voisi ostaa toistekin. Hintaa en tarkkaan muista - tarkistan sen kun löydän kuitin - mutta, kuten sanottu alle 8 euroa joka tapauksessa.

Kuvausta varten oli pakko avata valkoviinikin ja sen kohtalon koki tämä Müller-Thurgau. Pullon muoto näytti olevan jostain syystä tyypillinen, koskapa samanlaisissa pulloissa oli runsaasti tavanomaisiakin valkoviinejä. Tuo lasillinen tuli juotua ihan sujuvasti, joten eiköhän se ollut ihan normi-valkoviiniä.

Viinin kuvaukseen otin nyt hiukan enemmän kunnianhimoa kuin edellisiin. Saman session kuvia on lisää smugmugissa. Vaikka kuvattu on useampaa puna- ja valkoviiniä, lasissa on kaikissa kuvissa näitä kahta. Kohteet ovat ruokapöydällä, polttoväli 100 - 200 mm kuvasta riippuen, salama kameran päällä osoittaa ylös tai taakse ja kamerasta katsottuna viinien takana on orjasalama, joka välähtää varjoon. Kaikki manuaalilla, eli yritän saada sitä takavaloa sopivasti. Aukko 2,8 eli syvyysterävyyttä melko vähän.

Cameleon, Cabernet Sauvignon, Argentina

2010-12-13T00:02:00.001+02:00

Sama kuvakulma kuin ennenkin, mutta lasi mukana. Piti muuten pestä kaapista otettu lasi ennenkuin sitä kehtasi kuvata. Ei pesukone saa niistä puhtaita. Pullon korkki olisi pitänyt laittaa takaisin. Tarkennettu pulloon ja lasi hiukan epäterävä (aukko 6,3).

"Täyteläinen, melko tanniininen, makean marjainen, karhunvatukkainen, tumman luumuinen, tamminen, lämmin" kertoo Alko. Minusta varsin hyvä. Pitäisi vissiin keksiä lisää adjektiiveja. ...

Tämäkin on näitä alta kympin pulloja, joita alkaa luomuna olla varsin monta. Eli 8,98 €.

Meinklang luomuvalkoviini

2010-11-30T23:08:00.000+02:00

Tällä kertaa ei ollut jääkaapissa saunaolutta, joten saunan jälkeen maistuu hyvin lasi kylmää valkoviiniä. Noin 10 €:n itävaltalainen Meinklang on Alkon luonnehdinnan mukaan "kuiva, hapokas, sitruksinen, mineraalinen, kevyen mausteinen". Tämäkin viini on itse asiassa Demeter laatua eli biodynaamisesti viljelty.

Maallikkona sanoisin, että ihan hyvää, raikas maku, ei kovin kuiva. Täytyypä hakea vielä puoli lasia...

Punkkua ja olutta

2010-11-26T00:08:00.000+02:00

(ei kylläkään samaan aikaan)

Prykmestar Pils tulee Vakka-Suomen Panimolta. Tässä sekä pullo että etiketti ovat hyvin eri tyyliset kuin Teerenpelillä eli tuotteelle on haettu hiukan perinteisempää ja saksalaista ilmettä. Itse menin niin pahasti halpaan, että Alkossa luomuoluita etsiessäni sanoin myyjällekin, että etsin kotimaisia luomuoluita - tämähän on saksalainen. Joka tapauksessa sana Luomu on tässäkin selkeästi esillä, mutta tuotemerkki / tuotteen nimi on nostettu selvästi hallitsevaksi.

Tämäkin meni saunajuomana (tiistaina), mihin puoli litraa on mielestäni sopivampi koko kuin 33 cl, joka sopii taas paremmin ruokapöytään. Maku tässäkin aika humalainen - eli ei mikään tyypillinen lageri tämäkään - ja persoonallinen. Kun en ole kokenut maistelija, niin vaikea verrata näitä luotettavasti ilman että ne ovat rinnakkain, mutta tämä ei mielestäni ole niin bitter kuin Teerenpeli. Hiukan kokeneemmalta olutmaistajalta selviää, että maku on paremminkin tsekkiläinen kuin saksalainen. (linkki)

Perlagen Cabernet del Veneto on ollut Alko valikoimissa kohta 10 vuotta. Tapasin heidät ensimmäisen kerran BioFachissa 1995 ja kun olin muutaman vuoden palannut BioFachista laatikollinen Perlagen viinejä kainalossa, aukesi mahdollisuus tehdä jotakin heidän hyväkseen Suomessa. Menemättä tässä yksityiskohtiin, saimme Cabernet de Veneton Alkon valikoimiin ja koska viini oli kohtuullisen hyvä ja oikean hintainen (alle 50 mk pullo), siitä tuli nopeasti sellainen menestys, että 10% Perlagen tuotannosta myytiin Suomeen. Sittemmin Alkon luomuvalikoima tässä hintaluokassa on parantunut huikeasti ja varmaan Perlagen myyntikin Suomeen on vähentynyt. Mutta edelleen se pitää pintansa ja laatu on vuodesta toiseen tasaisen luotettava.

"Keskitäyteläinen, notkea, puolukkainen, paprikainen, hennon mausteinen" on Alkon sivuilta löytyvä kuvaus. Viini on Cabernet Franc- ja Cabernet Sauvignon lajikkeiden sekoitus. Melko kuivana ja tanniinisena ehkä sopii paremmin ruoan kanssa kuin tälla tavalla tietokoneen äärellä naukkailuun. Edelleen vakituinen ostokseni Alkosta joka tapauksessa.

Conegliano, jossa Perlage on, on Prosecco DOC aluetta ja Perlagella onkin mainioita luomu Proseccoja. Ikävä kyllä niitä ei löydy Alkon valikoimista.

Valkkaria ja olutta

2010-11-21T00:12:00.002+02:00

Siikaa kuorutettuna dubailaisella kalamausteella ja kauraleseellä, pirkka luomu röstiperunoita, paistettua palsternakkaa joka haudutettiin tillin, fariinisokerin ja suolan kanssa ja paistettua haloumia.

Ja valkoviiniä. Adobe Reserva Gewürztraminer eli Chileläistä luomua tai tarkemmin sanoen jopa biodynaamista. Monelle varmaan tulee Adobesta mieleen senniminen ohjelmatalo, jonka tunnetuin tuote on valokuvaajille tuttu Photoshop. Mutta adobe liittyykin luomurakentamiseen kiinteästi eli tarkoittaa savesta ja oljesta tehtyä tiiltä.

"Kuiva, keskihapokas, kypsän sitruksinen, ruusuinen, mausteinen, hennon mineraalinen" sanoo Alko. Meillä tuli mieleen adjetiiveina täyteläinen, hedelmäinen, hiukan makea, pirpsakka. Siis ihan hyvä, jälleen 3-4/5, vaikka ehkä tykkään itse hiukan kuivemmasta.

Alkosta 9,99€/pll

Kuva otettu samalla kertaa kuin edellinen (Trapiche) eli valo takaoikealta ja salama takaa seinän kautta.

Kun oli hiukan vajuteltu ja käyty kusettamassa koirat, mentiin saunaan. Ruokatiedon uutisista olin juuri lukenut, että Alkossa on luomuoluita, joiden olemassaolo oli minulta mennyt täysin ohi. Saunajuomaksi otin lahtelaisen Teerenpelin Luomuoluen, joka olikin ihan positiivinen elämys. Ei mikään peruslaageri, vaan persoonallinen maukas ja humalainen (voiko niin sanoa?). Maku mielyttävällä tavalla hiukan bitterin suuntainen. Tätä voi ostaa toistekin. 4/5.

Alkosta 3,22 €/pll.

Etikettiä voisi kyllä arvostella hiukan liiankin luomuiseksi, eli sana luomu esiintyy tuossa jopa kolme kertaa pelkästään etiketin etupuolella. Ehkä kannattaisi panostaa omaan tuotemerkkiin enemmän - luomuoluita tulee varmasti muitakin.

Teerenpelin kuva otettu tänään samalla järjestelyllä kuin edelliset, mutta jouduin säätämään valotuksen manuaalilla, jotta sain pullosta riittävän vaalean. Aperturessa en sitten olekaan tehnyt muuta kuin suoristanut pullon. Etiketti nähtävästi tuli vinoon kun en oikein etsimen läpi hahmottanut keskilinjaa.

Ruokaa ja viiniä

2010-11-18T23:43:00.002+02:00

Ruokablogit ovat käsittämättömän suosittuja - tätäkin täysin passiivista blogia on käyty katsomassa lokakuun aikana 265 kertaa. Lisätään aiheeksi vielä viinit - ja erityisesti luomuviinit - niin saan hiukan uutta jutun juurta. Periaatteessa ostan kotiin vain luomuviinejä, mistä aikaisemmin seurasi, että Alkon valikoiman oppi aika hyvin tuntemaan ja osin kyllästymään. Nyt tuntuu, että valikoimaa tulee niin lujaa, ettei perässä tahdo pysyä - ja niin ollen ei muista mitä on kokeillut ja miltä se maistui. Täytyy siis tehdä muistiinpanoja, joten tehdään ne sitten tähän. Ja otetaan jokaisesta pullosta kuva, niin pysyy tämä valokuvausteemakin tässä mukana. Eli mennään samalla periaatteella kuin tuossa ruokapuolella: en ole mikään viinituntija vaikka osaankin viiniä purskutella suussani. Arviot voivat siis mennä pieleen jakuvastavat todennäköisesti vain omia mieltymyksiä, joita osaan kuvata skaalalla pidän - en pidä... Tai sitten täytyy yrittää kehittyä.

Ensimmäiseksi minulla on tässä avattuna agentiinalainen Trapiche punaviini, joka on Cabernet Sauvignon ja Syrah rypäleiden sekoitus. Takaetiketistä löytyy hyvä luonnehdinta. Minulle tämä on sellainen tummasävyinen tanniininen punaviini, josta pidän. Ehdottomasti voi ostaa toisenkin kerran. Se, että sieltä erottaisi makean punaisen paprikan (sweet red pepper), kuten takaetiketti mainostaa vaatii sitten jo enemmän harjoittelua...

Pisteskaalaa on vaikea näin ensimmäiselle arviolle antaa, mutta sanoisin että 3 ellei 4 pistettä viidestä.

Kuva on otettu melko yksinkertaisella järjestelyllä: valkoinen kartonki taustalla, pöytälamppu (energialamppu) oikealta ja kamerassa salama tähdättynä taaksepäin eli valo hajoaa takaa seinästä kohteeseen. Itse asiassa aika onnistunut, mutta etiketti on vinossa - tai ei etiketti vaan pullo olisi pitänyt suoristaa.

Kasvisgrillausta

2010-05-16T17:40:00.002+03:00

Edellisestä postauksesta onkin taas kulunut tovi, mutta nyt iski taas jonkinlainen inspiraatio. Olemme kahdestaan Santerin kanssa kotona ja kahtena viimeisenä päivänä olemme tuhonneet Labbyn luomulihalaatikossa tullutta sisäfilettä grillaamalla. Hyväähän se on, mutta kahtena päivänä peräkkäin hiukan liikaa ja olemme molemmat sitä mieltä, ettei lihaa tarvitsisi syödä niin usein. Eilen kävimme kaupassa ostamassa grillattavia vihanneksia lihan seuraksi ja tänään totesimme, että voidaan ihan hyvin grillata pelkästään kasviksia. Eilen kävimme kaupassa läheisessä K-kaupassa, jossa luomua on todella huonosti -sen takia en siellä yleensä käykään. Luomu pakottaa suosimaan hypermarketteja, joiden valikoimat ovat paremmat. Luomuvihanneksia ei siis ollut sipulia lukuunottamatta. Vihanneksia katsellessa huomasi kuinka perusteellisesti espanjalaiset ovat pilanneet vihannestuotantonsa maineen. Aikaisemmin Hollanti vihannesten alkuperämaana toi mieleen huonon laadun ja alhaisen hinnan. Nyt - ainakin minusta tuntui siltä - Hollanti alkuperänä nostetaan esim paprikassa esille näkyvästi ikäänkuin korostaen, että tämä ei ole espanjalaista. Espanjalaiseen vihannestuotantoon liittyy kaikki mahdollinen paha alkaen kemikaalien kanssa läträämisestä, ympäristön tuhoamisella sekä kemikaaleilla että valtavien alueiden muovittamisella ja laittoman vierastyövoiman törkeällä hyväksikäytöllä. Tähän verrattuna hollantilainen kasvihuonetuotanto on melko terveellä pohjalla ja perustuu - niinkuin Suomessakin - ainakin tuhoeläinten torjunnan osalta biologiseen torjuntaan. Niinpä tällä kertaa grillattiin pääasiassa tavanomaisia hollantilaisia vihanneksia: paprikaa, suippopaprikaa, munakoisoa. Herkkusienet olivat kotimaisia ja parsakaali luomua. Soya Oy:n tofu on kotimaista ja luomua, joskin soija tietysti ei. Herkkusienien jalan jättämään aukkoon laitettiin luomubrie-juustoa. Vihannesten päälle lorotettiin erilaisia kaapista löytyviä luomunesteitä: soijakastiketta, balsamiviinietikkaa, camelinaöljyä, turkkilaista granaattiomenasiirappia ja mausteiksi oreganoa ja basilikaa.

Luen parhaillaan mielenkiintoista ruokakirjaa: "Oikean ruoan puolesta", kirjoittaja Michael Pollan (In defense of food: an eater's manifesto). Ehdottomasti suositeltava. Ensimmäisen osan anti tiivistettynä: älä syö teollista länsimaista ruokaa, sillä kaikki muut alkuperäiset ruokavaliot eri puolilta maailmaa ovat terveellisiä paitsi länsimainen ruokavalio. Tämä ateria voisi saada Pollanin hyväksynnän: ei mitään prosessoitua, ei mitään vakoista hiilihydraattia (pasta on tietysti kokojyvää).

Eilinen spagettikin (oikeasti fetuccini) grillattiin.

Syotävää tuli kahdelle hengelle liikaakin. Lautaselle lisättiin vielä Turkista tuotuja luomuoliiveja ja luomujuustoa (Beyaz Peynir eli turkkilainen versio fetasta) ja päälle ripaus tanskalaista merisuolaa ja Country Farmisin malesialaista Tom Yam kastiketta.

Hyvää oli!

Top ruoka- & juomablogit marraskuussa 2009 Suomessa

2009-12-02T22:58:00.001+02:00

Top ruoka- & juomablogit marraskuussa 2009 Suomessa

1. Pastanjauhantaa http://pastanjauhantaa.blogspot.com/

2. Kinuskikissa http://www.kinuskikissa.fi/

3. Kemikaalicocktail http://www.kemikaalicocktail.blogspot.com/

4. Voisilmäpeliä http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia/

5. Hellapoliisi http://www.hellapoliisi.fi/

6. Kurpitsamoska http://kurpitsamoska.livejournal.com/

7. Chocochili http://www.chocochili.net/

8. Jensenin kiusaus http://www.olivialehti.fi/Ruoka/Ruokablogi/tabid/229/Default.aspx

9. Aamiainen ruohikolla http://ruohikolla.blogspot.com/

10. Liemessä http://liemessa.blogspot.com/

Lähde: Oy Cision Finland Ab

Kanttarelli pasta

2009-09-27T21:23:00.001+03:00

Sienet, lähinnä kanttarelli, paistetaan sipulin kanssa, lisätään fetajuustoa - vai onko se nykyään jotakin salaattijuustoa - ja kasvisruokakermaa. Keitetään makaroni, laitetaan se suureen kulhoon (muista lorauttaa Virgino öljyä kun olet kaatanut veden pois) ja sienikastike päälle. Voilá!

Sieniä kannattaa hakea metsästä - niistä saa hyvää ruokaa, johon (melkein) ei liity ekologisia, eikä ainakaan eettisiä ongelmia. Tietysti jos ne hakee autolla kovin kaukaa, alkaa ekologian kanssa olla niin ja näin. Mutta sieniä löytää jopa Espoon keskuspuistosta - siis kävelymatkan päästä täältä!

Luomupizzaa

2009-09-13T19:50:00.004+03:00

Olimme tänään kuvaamassa Espoon keskuspuistossa Santerin kanssa. Metsästä löytyi tietysti myös suppiksia, joten päätimme tehdä sienipizzan. Loppujen lopuksi pizzaan tuli paksuhko kerros kaikkea muutakin. Pizzapohjaksi leivoin leipätaikinan hiivaleipäjauholla, eli jauhojen lisäksi hiivaa, kuumaa vettä 0,4 ltr ja jonkin oliivipurkin öljyt ja suolaa. Muotoilin taikinan uunipellille ja laitoin ensin n 50 asteiseen uuniin nousemaan. Kun pohja oli jonkin verran noussut, nostin lämpötilan vielä 100 asteeseen ennen kuin otin sen ulos. Alimmaiseksi levitin tomaattitiivisteen (Bio Idea), sitten Santerin putsaamat suppikset, joiden kanssa paistettiin sipulia ja valkosipulia. Pala paistia viipaloitiin suikaleiksi ja paistettiin. Kefalotiri luomufetajuustoa paloiteltuna, kivettömiä mustia oliiveja, päälle viipaloitua luomutomaattia ja paprikaa ja päällimmäiseksi raastettua emmental-juustoa. Mausteiksi hiukan mustapippuria, oreganoa, basilikaa ja salviaa. Uuniin noin 20 min 225 asteessa. Hyvää tuli.

Koivunkantosienikeitto

2009-09-06T18:30:00.004+03:00

Kävimme tutkimassa Espoon keskuspuiston sienisatoa. Hyvinhän niitä lopulta löytyi: suppilonvahveroita, muutama kanttarelli ja pari punikkitattia, jotka paistoimme samana iltana pannulla. Kun nesteet oli kiehutettu pois lisäsin hiukan kasvisruokakermaa, suolaa ja mustapippuria ja pari valkosipulinkynttä. Sipulia ei talossa ollut, muuten olisin lisännyt sitäkin. Pöytään katettiin leipää ja sienet syötiin leivän päällä. Lisäksi kerättiin ryöpättäviä sieniä, joista suurin osa karvalaukkuja, mutta lisäksi mustarouskua ja jotakin muutakin. Ne ryöppäsin ja laitoin odottamaan jääkaappiin. Kantosieniä en yleensä poimi, kun en ole niistä ihan varma, mutta nyt koivun kannoissa ja jopa pikkukoivujen rungoissa kasvoi kantosientä, joka vaikutti niin todennäköisesti koivunkantosieneltä, että päätimme poimia ne. Kotona tutkittiin porukalla sienikirjaa ja kollektiivisesti päädyimme olettamaan, ettei niihin kuole vaikka tuntui ettei 100% varmuutta sienikirjoja tavaamalla pysty saamaan.

Tänään katsoin sitten "Parhaat Ruokasienet" kirjasta sopivan keiton reseptiä eli Koivunkantosienikeitto. Tietysti sovellettuna eli ilman sipulia, kun ei sitä edelleenkään ollut, ja huomattavasti suuremmalla sienimäärällä. Kirveliäkään ei löytynyt. Sovellus oli siis tällainen:

1 litra koivukantosienen lakkeja, joka keitetään omassa liemessään. Tosiasiassa sienet olivat niin kuivia, että piti lisätä hiukan vettä, jotteivat sienet tarttuisi kattilan pohjaan. Voin sijasta lurautin 5 ruokalusikallista Virgino öljyä.

Pari porkkanaa ja muutama maa-artisokka (respetissä oli selleri) raastettuna. Pari ruokalusikallista hiivaleipäjauhoja sekoitetaan joukkoon. Ja ruususuolaa.

Litraan kuumaa vettä sekoitettuna 1/2 dl kasvisliemijauhetta à la Sysmän Luomuherkut sekoitetaan joukkoon ja annetaan kiehua n 15 min.

Lopulta joukkoon 1 desilitraan ruokakermaa sekoitettuna kananmunankeltuainen. Tähän olin myös sekoittanut myös takapihalta hakemani ruohosipulin silputtuna ja jotain muuta - taisi olla timjamia. Sanomattakin on selvää, että kaikki raaka-aineet olivat luomua, paitsi tietysti sienet, jotka olivat metsästä (ei sertifioitu).

Tarjoillaan ruisleivän kera. Tulos oli aika mielyttävän makuinen, joskin perheen nuorimmainen suhtautui siihen hiukan epäilyksellä. Ainakaan toistaiseksi - 6 tuntia myöhemmin - kellään ei ole myrkytysoireita.

Kuvat on otettu jalustalla ilman salamaa.

Sienikastike ja linssejä

2009-08-23T19:18:00.004+03:00

Tämä ruokablogi on tullut laiminlyötyä kevään jälkeen - on tainnut olla muutakin kuvattavaa. Mutta eilisen sieniretken kunniaksi on ainakin yksi postaus tehtävä. Jostakin syystä nyt on tullut jo pariin otteeseen vastaan mustatorvisieniä, ensin Nuuksiossa ja eilen Karjalohjalla. Lisäksi jonkin verran herkku- ja punikkitatteja.

Eilen laitettiin jo äitini luona perinteinen sienikastike, eli paistettiin voissa ja lisättiin kermaa, maustettiin sinapilla ja valkosipulilla. Tänään hiukan kevyemmin, eli paistoin sienistä veden pois, lisäsin Kolatun fetajuustopurkin öljyt pannulle kun vedet olivat suurelta osin haihtuneet, pari sipulia ja pari valkosipulin kynttä. Kerman sijaan käytinkin luomusoijakastiketta (Clearspring: Shoyu Soya Sauce), jolloin suolaa ei tarvinnut lisätä erikseen. Loraus lienee ollut sopiva, sillä sienet maistuivat erinomaisilta.

Linssikastikeohje tuli keväällä Göteborgissa Nordic Organic Conferencessa hankitusta ruotsalaisesta "Manna - En medveten kokbok", johon reseptit on kirjoittanut Carola Magnusson. Hänellä oli erittäin piristävä puheenvuoro konferenssissa. Hyvin tiivistetysti sanottuna hänen uransa ruoan kanssa alkoi, kun hänet oli pyydetty tuuraamaan lastensa koulun keittiöön ja hän oivalsi, ettei lapsille enää tarjottu ruokaa vaan jotain laitosmössöä - ja hän rupesi laittamaan lapsille oikeaa ruokaa. Itse asiassa mieletön tarina, joka osittaa, että oikeaa ja hyvää ruokaa on mahdollista tehdä ja tarjota suurkeittiöissä jos halua on.

Joka tapauksessa linssiohje on ko kirjasta: "Svarta linser i kokossås". 2 dl linssejä keitetään 4 dl:ssa vettä, silputaan joukkoon parin sentin pätkä purjoa ja hiukan tuoretta inkivääriä ja teelusikallinen merisuolaa. Keitetään 15-20 min kunnes linssit ovat melkein kypsiä. Kookoskastikkeeseen tarvitaan 5 dl kookosmaitoa (jatkoin hiukan maidolla, koska TerraSanan purkissa oli vain 4 dl), sitruunaruohon tilalle (sitä ei sattunut olemaan, laitoin Labbyn juustokuminamaustetta) ja chilin unohdin. Tähänkin laitetaan hiukan tuoretta inkivääriä, paprikajauhetta ja merisuolaa. Sekoitetaan ja lisätään linssien sekaan ja keitetään vielä hiukan, että linssit kypsyvät.

Lisäksi keitin maustetun riisin.

Kuvauspuoli tuli hiukan hutiloitua käsivaralta - siksi pieni syvyystarkkuus.

Muita kuvia voi katsoa blogistani (linkki sivupalkissa) ja uudessa kuvagalleriassani smugmugissa.

Turkkilaista munakasta

2009-04-09T22:29:00.006+03:00

Taas vaihteeksi ollaan Turkish Cookery kirjan äärellä ja vuorossa on munaka jugurtin kanssa eli Yogurtlu Yumurta.

Koska on melkein pääsiäinen kananmunat tyhjennetään tavanomaisesta poikkeavalla tavalla eli puhaltamalla. Munat ovat tietenkin luomua - niinkuin noin 8% Suomessa syötävistä kananmunista. Siis euroissa laskettuna, mikä tarkoittaa, että kappaleissa laskettuna osuus on paljon pienempi. Kananmunat osoittavat, että jokin osa kuluttajista on valmis maksamaan tuotannon eettisyydestä ja ympäristöystävällisyydestä merkittävän lisähinnan. Mielikuva kanojen kärsimyksestä häkeissä ei innosta syömään.

Resepti on 6 kananmunaa, 60 grammaa voita, suolaa, pippuria, 2-3 valkosipulin kynttä, 250 g jugurttia ja puoli kahvilusikallista paprikajauhetta.

2 ruokalusikallista voita sulatetaan pannulla ja kaadetaan munat päälle paistumaan miedossa lämmössä muutaman minuutin. Samaan aikaan 1 ruokalusikallinen voita sulatetaan minikattilassa ja paprikajauhe lisätään siihen.

Kuten kuvasta näkyy, lisään myös murskatun valkosipulin voin ja paprikan joukkoon, mutta kuten ohjetta eteenpäin lukemalla huomaan, valkosipuli pitikin sekoittaa jugurttiin.

Jugurtti on ns turkkilaista jugurttia, kuvassa lusikoituna vihreään kulhoon.

Valkosipuli siis pitikin laittaa jugurtin joukkoon, joten kuorin pari isoa kynttä vielä ja murskaan ne jugurttiin ja sekoitan. Ateriaan kului siis 5 isohkoa kynttä, eli melko paljon. Suolaa ja pippuria en muistanut laittaa. Suolan otin pöytään, mutta en muistanut sitä laittaa sittenkään, joten ilmeisesti sitä ei kaivattu.

Paistetut munat nostettiin lasiastiaan, jugurtti levitettiin sen päälle ja maustettu voi lopuksi. Lisäksi paahdettiin Samsaran ruisvuokaviipaleita. Itse laitoin munakasta leivän päälle - sopii loistavasti yhteen. Kolmeen pekkaan munakas meni kuin kuumille kiville 12 v tytät mukaan luettuna. Jugurttikin lusikoitiin tarkkaan lopuksi suuhun - hyvää oli.

Luomua olivat siis kananmunat, valkosipuli ja paprikajauhe. Turkkilainen jugurtti oli tavanomaista.

Kuhaa

2009-03-12T23:08:00.002+02:00

Tällä kertaa en päässyt kalatiskin ohi, mutta lohen jätin kuitenkin tiskiin. Kauppakärryyn siirtyi kaksi kertaa kalliimpaa kuhaa. Ongelmana onkin, että lohi on niin halpaa, että kaikki muu tuntuu kohtuuttoman kalliilta. Joskus tulee ostettua silakkaa, mutta ei sitä kovin usein viitsi laittaa. Joskun on tullut ostettua haukea, mutta se on kyllä onnettoman mauton kala. Ahven on maultaan ok, mutta syötävän osuus kokonaisuudesta jää aika pieneksi. Jotenkin ahven kuuluu kesään, mutta ei keittiöön. Ulkomaankalat pitää varmaamkin jättää tiskiin - niillä ei varmaankaan ole mitään tekemistä kestävän kalastuksen kanssa.

Siis kuhafilettä - ymmärtääkseni tämä on kotimaista kalaa, johon ei liity sen kummempia eettisiä tai muita ongelmia. Paitsi tyttären mielestä, joka uhkaa ryhtyä vegaaniksi... Kuhalle tavanomainen Dubain punainen kalamauste ja ruususuola.

Jälleen siitaketta - sitä sai tavanomaista halvemmalla Sellon Cittarista, joten pari rasiaa tarttui mukaan. Siitake meni riisin joukkoon.

Sen sijaan kuhan päälle laitoin kerroksen lievästi paistettua sipulia ja sitten lievästi paistettua herkkusientä ja kermaa. Tässä olisi hyvin voinut käyttää kasviskermaa, mutta jääkaapissa sattui olemaan oikeata luomukermaa. Kasviskermaa ei luomuna olekaan.

Vuoka kävi uunissa kypsymässä ...

ja riisiä...

Kasvisruokaa

2009-03-07T22:52:00.000+02:00

Viimeaikaiset uutiset viittaavat sihen, että myös kasvatettu lohi edustaa ryöstökalastusta. Niitä siis ruokitaan pikkukalalla, jota imuroidaan maailman meriltä siinä määrin, että isot kalat, delfiinit ym nälkiintyvät ruoan puutteessa. Näyttää siltä, että kalatiskin ohi on käveltävä ainakin lohen osalta kunnes tähän on ehtinyt paneutua riittävästi. Onko Norjan lohen ja kotimaisen kirjolohen ruokinnassa tässä suhteessa eroa? Entä luomulohi - sitä ei tosin Suomessa kaupasta saa kuitenkaan. Mielikuvani kuitenkin on, ett' luomulohi syö luonnonkalaa - mikäs sen luomumpaa...

Joka tapauksessa tällä kertaa syödään kasvisruokaa ja se alkaa tofun paistamisella.

Samassa hotpotissa, jossa yleensä kypsyy riisi, keitetäänkin tällä kertaa pasta; Urtekramin luomu-trikolori.

Sitten paistuvat siitakkeet - nehän ovat luomua.

Ja sitten kesäkurpitsat: Nature and More - siis luomua.

Ja paistamisen jälkeen kaikki pastan joukkoon sekaisin. Taisi sinne jotakin mausteitakin mennä. Kalaa ja varsinkin lihaa tulee käytettyä turhankin usein - kyllä kasviksistakin ruokaa tulee!

Lohimedaljonki

2009-02-24T21:59:00.000+02:00

Pitemmittä puheitta: lohimedaljonki risoton kanssa. Mausteiden paistamisesta innostuneena laitoin tavanomaiset kalamausteet pannulle paistumaan ennen kalaa, mutta ei se tainnut toimia. Ainakin ne antavat enemmän makua, kun ne ripottelee suoraan kalalle.

Saksalaista Bratwurstia

2009-02-21T21:49:00.001+02:00

Tämä ateria ei tosin ole itse tehty, mutta kun sattui olemaan kamera mukana... Nürnbergin Lorenz Kircheä vastapäätä on perinteinen 400 vuotta vanha Weisser Löwe ravintola, jossa tarjotaan perinteistä frankkilaista ruokaa. Eksyimme samaan ravintolaan kahteen kertaan: ensimmäisellä kerralla söimme arvovaltaisessa seurassa pitkän kaavan mukaan, toisella kerralla tyydyin tusinaan makkaraa (Nürnburger Rostbratwurst mit
Sauerkraut). Molemmilla kerroilla ruoka oli erittäin hyvää - suosittelen! Ja ruoka oli BioFachin kunniaksi ainakin ensimmäisellä kerralla luomua - tuskin kuitenkaan muina ajankohtina.

Paistettua silakkaa

2009-02-10T21:28:00.003+02:00

Tänään Cittarin kalatiskissä oli fileoitua silakkaa, joten otin sitä 500g ainaisen lohen välttämiseksi. Taas kalaa, jonka ekotaseeseen ei tada liittyä mitään negatiivista - hyvä vaan että sitä revitään Itämerestä ylös niin poistuu ravinteita samalla. Palvelutiskillä tytön nimi olikin Minkkinen, josta tuli mieleen, että suurin osa silakasta taitaa mennä minkinrehuksi. En kuitenkaan ääneen sanonut mitään.

Kotona rupesin ensin hakemaan jonkinlaisen silakkalaatikon tai uusisilakan ohjetta paistamisen välttämiseksi, mutta koska kello oli jo yli kahdeksan ei aikataulullisesti paistamiselle löytynyt vaihtoehtoa. Otin kaksi syvähköä lautasta vierekkäin. Toiselle rikoin kaksi luomukananmunaa ja toiselle tein vapaamuotoisen seoksen luomukauraleseestä, punaisesta kalamausteesta, Tillintallin kalamausteesta, mustasta pippurista ja merisuolasta.

Silakat tietysti uitin ensin kananmunassa, sitten pyörittelin jauhoseoksessa ja lopulta paistoin öljyssä. Paistetut kalat ladoin lievällä lämmöllä olevaan hotpottiin odottamaan. Lopulta paistoin pari isoa viipaloitua herkkusientä.

Vaimo oli sillä aikaa laittanut uuniin pellillisen halkaistuja perunoita. Uuni taisi olla hiukan liian kuuma.

Lopulta kaiken päälle sopi jugurttikastike, jonka reseptiä en rupea tässä kertomaan, koska en sitä tiedä. Sekin oli vaimon tekemä jo edelisenä päivänä.

500 g oli neljään pekkaan hiukan liikaa, joten ateriasta jäi vielä leivän päälle laitettavaa.

Tofua ja Haloumia pastan kanssa

2009-02-09T21:15:00.001+02:00

Tuossa välissä oli matkaa ja flunssakuumetta, mutta viimeksi syntyi myös pari risottoa, joita en jaksanut raportoida. Ensin ihan peruskasvisrisotto, jonka kanssa oli uunilohta ja sitten tofu-haloumi-risotto. Ihan onnistunut. Tässä on samaiset tofu ja haloumi kasvisten kanssa ja tarjoiltuna pastan kanssa. Eli nuo kasvikset paistoin kevyesti. munakoison taas itketin, kuivasin ja paistoin ja tofun paistoin lisäten loppuvaiheessa tamaria. Ei mitään sen ihmeempää ruoanlaiton tai kuvaamisenkaan osalta. Kuvausjärjestely suunnilleen sama kuin viimeksi: orjasalama oikella puolella pöydällä, pääsalama kameran päällä.

Kotimaista ahventa

2009-01-24T22:40:00.005+02:00

Kalasta puheen ollen, lohta on helppo laittaa, mutta muuten kalaruoat tuppaavat aiheuttamaan hankaluuksia. Niin nytkin. Cittarissa oli komean näköisiä puhdistettuja kotimaisia ahvenia, joten päätin että onhan niitä nyt kokeiltava. Sitä paitsi kotimainen ahven ei ole viljelty eikä uhanalainen, joten sen syöminen on kestävällä pohjalla, vaikkei sillä mitään MSC sertifikaattia olisikaan. Meitä oli vain kolme kotona, joten kolme ahventa olisi sopiva - painoakin yhteensä yli 600 g.

Koska ne olivat niin komean näköisiä, päätin, että laitan ne kokonaisina. Mielikuva oli jokin välimerellisessä keittiössä laitettu kokonainen kala, pannulla tai uunissa paistettu. Päätin, että uuni on turvallisempi, kalan paistamisesta voi tulla melkoinen sotku, jos se onnistuu tarttumaan pohjaan. Selaisin muutamasta kirjasta reseptejä ja tulin siihen tulokseen, että laitan kalan sisään mausteet - merisuolaa ja taas sitä dubailaista/intialaista kalamaustetta - ja kuten jossakin reseptissä ehdotettiin - juustoa. Vuokaan laitoin hiukan rasvaa, jottei kala tartu pohjaan. Uuni 225 asteeseen ja kalat uuniin. Kerran valelin kalat kuumalla vedellä.

Kuvaamisesta sen verran, että nyt tuli investoitua siihen uuteen salamaan. Salaman huutaaminen huuto.net'istä ei onnistunut eli tarjolla olleen 420EX:n hinta alkoi karata käsistä, eikä se sitä paitsi salamana ole aivan sitä mitä olin etsimässä. Meillä oli tänään työn puolesta pieni tuotekuvausprojekti - josta toinen postaus - joten tuntui perustellulta käyttää salamaan hiukan rahaa - ehkä se tulee vielä maksetuksi. Päädyin siis 580EX II:een, koska vain se on mahdollista kytkeä ostamaani radiolähettimeen eli siinä on myös johtoliitäntä. Ko liitäntää en kuitenkaan onnistunut tekemään eli johto oli ilmeisesti väärä, joten harjoittelin salaman käyttöä orjana vanhan 580 EX:n kanssa. Nämä kalakuvat on otettu niin, että orjasalama on matalalla - siis pöydällä - ja isäntä on kameran päällä, mutta suunnattuna kattoon. Ruoanlaiton ja kuvaamisen yhdistämisessä on se vaikeus, ettei hirveästi ehdi kuvaamiseen keskittyä, koska ruokaakin on laitettava. Orjasalaman pidin pöydän tasolla sillä ajatuksella, että matalalta tuleva valo korostaisi hyvin kalan pintaa. Ehkä niin onkin. mutta vertailevaa kuvaa eri järjestelyllä ei tullut otettua, joten vaikea sanoa.

Lisukkeeksi tyypillinen risotto kutakuinkin samalla tavalla kuin "nopea risotto" 19.1., mutta nyt joukkoon meni myös porkkanaa - sekin hiukan paistettuna.

Juuston laittaminen kalaan ei ehkä ollut hyvä ajatus - kuten kuvasta näkyy se on vain sulanut ja levinnyt pannulle.

Kaunis pää ??

Joka tapauksessa kala oli kypsä ja ihan hyvää, mutta hiukan kehittämisen varaa tässä kalan laittamisessa on. Tytär 12v rupesi taas puhumaan kasvissyöjäksi ryhtymisestä - taitaa olla merkki siitä, ettei ruoka oikein maistunut. Tietysti myös siitä, että tällaisen lohta pienemmän kalan lihojen ronkkiminen pään, nahan, ruotojen ja selkärangan joukosta ei tunnu mielyttävän. Yllättävän huono siinä on tuo saantoprosentti.

Makaronia ja nakkeja

2009-01-20T22:22:00.003+02:00

Nyt mennään melkein pikaruoan puolelle. Kuvausasetuksetkin ovat edelleen samat kuin eilen, eli ei mitään parannusta siinäkään. Olen huutanut yhtä Canonin 420EX salamaa huuto.net'issä - katsotaan saanko sen tällä viikolla, niin pääsen hiukan kehittämään sitä puolta.

Luomupastaa (tricolore), Pajuniemen luomunakkeja ja haudutettua luomuparsakaalia.

Vihannesten haudutuksessa täytyy muistaa - kuten olen oppinut - ettei hauduta liian pitkään. Vihannekset eivät saa olla liian pehmeitä, joten 5 minuuttia riittää kattilan reiällisessä yläosassa (onko sillä nimikin?)

Pastan keittoon ei liity mitään kovin ihmeellistä. Jätän sen mielellään hiukan al denten puolelle - ei ainakaan saa mennä liian pehmeäksi (sekään). Kun vesi on kaadettu pois lorautan hiukan Virgino rypsiöljyä ja sekoitan.

Pajuniemen luomunakit ovat ainakin pääkaupunkiseudulla melko hyvin kaupoissa saatavilla. Otan niitä yleensä paketin jääkaappiin, niin saa jotain ruokaa laitettua tällaisena laiskempanakin päivänä.

Eli nakit pannulle ja paistumaan. Yksinkertaista ja nopeaa.

Nopea risotto

2009-01-19T21:47:00.004+02:00

Kuvauskin tuli tehtyä hiukan nopeasti, eli kamera käsivaralla ja salama siirtojohdon päässä toisessa kädessä. Suurimmassa osassa kuvista hajottaja salaman edessä. Ei oikein toimi. Kuvaan aukon esivalinnalla, jolloin kamera jatkaa valotusta vielä salaman jälkeenkin, jos aukkoa on pienennetty yhtään enempää. Eli kuvaan tulee epätarkka varjo. P-aentoa en tullut kokeilleeksi, koska kuitenkin haluan pienentää aukkoa, jotta syvyystarkkuuttakin saadaan. Kuvauksellisesti ei siis oikein hyvä. Jalustaa olisi pitänyt käyttää.

Ruuanlaiton osalta ensin laitoin eiliset lihapullat ja riisit pieneen korealaiseen saviastiaamme ja uuniin. Isossa hotpotissa keitin riisin (mausteiden paisto, riisin paisto, sitten vesi). Pilkoin ja paistoin rypsiöljyssä lievästi kaksi sipulia ja heitin riisin päälle. Pilkoin ja paistoin herkkusienet ja heitin pataan riisin päälle. Padassa siis muuten kansi päällä ja vettä lisättävä tarpeen mukaan vedenkeittimestä.

Kesäkurpitsan leikkasin pitkiksi siivuiksi ja itketin suolalla. Kuivaamisen jälkeen pienemmiksi paloiksi, paistoin ja heitin riisin päälle. Tällä välin riisi oli kypsynyt (parboiled rice - 10 min), joten lopuksi sekoitin kaikki sekaisin => risotto.

Koska lihapullia ei ollut tarpeeksi, paistoin vielä Haloumia melko paksuina viipaleina. Ne tarjoiltiin erikseen.

Eli tällä kertaa hiukan nopeampi ruoka, mutta hyvin maistu.

Köfte eli lihapulla

2009-01-18T19:42:00.006+02:00

Taas on Turkish Cookery -kirja käytössä ja reseptinä Kuru Köfte eli "kuiva lihapulla". Resepti on seuraava:

750 g jauhelihaa (pitäisi tietysti olla lammasta, mutta tällä kertaa käytän nautaa - luomua tietysti)
100 g kuivaa leipää
2 kananmunaa
2 sipulia
4 ruokalusikallista vehnäjauhoa (ei tarvitse olla valkoista - käytin sämpyläjauhoa)
mausteena kumina ja mustapippuri
suolaa maun mukaan

Valkosipulia reseptissä ei ollut, mutta pari kynttä meni kuitenkin. Kuminan unohdin, mutta käytin "Seasoned Pioneers" sarjan berberimausteseosta (luomua) ja mustapippuria.

'Kuru köfteä' googlaamalla löytyy lukematon määrä turkinkielisiä resepti- ja blogisivustoja, joten ruokalaji taitaa olla aika suosittu. Yhden reseptin löysin englanniksikin, mutta se oli täsmälleen sama kuin kirjassani.

Valokuvauspuoli on tässä sen verran kehittynyt, että salama on saatu pois kameran päältä eli olen hankkinut siirtojohdon. Salama on omalla jalustallaan pöydällä etuviistossa kameraan nähden. Osassa kuvista salama tähtää kattoon, osassa hajottajan läpi suoraan kohteeseen. Olisi pitänyt ottaa siitäkin kuva, mutta en jaksanut hakea toista kameraa - ehkä ensi kerralla. Asetelma on hiukan vaarallinen, koska jos kameraa siirtää liian kauas, kaataa se salamajalustan. Lähetin tai orjasalama olisi turvallisempi. Edelleen salamia on vain yksi, joten en tiedä jalostaako tämä salamakuvauksen laatua kovin oleellisesti.

Joka tapauksessa projekti alkaa liottamalla leipää vedessä. Ohjeen mukaan leivän kuoria ei käytetä, mutta siitä minä en ole koskaan välittänyt - syönhän perunatkin kuorineen... Tällä kertaa käytin Samsaran siemenleipää, jolloin lihapulliin tuli hiukan siemeniäkin kaupan päälle.

Leipä saa liota sillä aikaa kun teen muut valmistelutyöt. Viikon keittiöinvestointi on ollut uusi Wüsthof veitsi, jonka kävin ostamassa samasta Kokkipuoti kaupasta, mistä isokin Wüsthof on ostettu viime vuonna. Isolla veitsellä on hankala kaikkea tehdä, varsinkin sipulin ja valkosipulin kuorinta ei kyllä sillä onnistu.

Sipulin pilkkominen pieneksi kyllä käy paremmin isolla veitsellä. Kuva on otettu aikalaukaisimella ja salamalla niin, että salaman valo ei riitä eli kamera jää valottamaan kuvaa vielä salaman välähdyksen jälkeen. Siitä tuo veitsen ja käsien liike-epäterävyys.

Kananmuna taitaa olla ainoa elintarvike, jossa paljon puhuttu jäljitettävyys on toteutettu viimeisen päälle. Jokaiseen Suomessa tuotettuun kananmunaan on leimattu numerosarja, joka kertoo tuotantotavan, tuotantomaan ja tuottajan. Näiden munien tapauksessa 0= luomu ja FI = Suomi. Perässä oleva numerosaraja kertoo tuotantotilan. Lisätietoa Kananmunatiedotuksesta. Itse asiassa luulin, että netistä löytyy sivusto, jossa numeron voisi syöttää kenttään ja selvittää miltä tilalta muna on peräisin. Ilmeisesti tällaista sivustoa ei kuitenkaan olekaan - en ainakaan sitä löytänyt - vaan tieto on vain viranomaisten käytössä.

Kulhossa on tässä vaiheessa leipä, josta ylimääräinen vesi on valutettu pois, sipuli, valkosipuli, jauhot, kananmunat ja mausteet. Sitten vielä lisätään jauheliha ja sekoitetaan. Se onnistuu parhaiten käsin.

Sitten tein taikinasta pöydälle pitkän pötkylän, josta leikkasin sopivia paloja, joista muotoilin lihapullat. Tässä vaiheessahan koko pötkylän olisi toisaalta voinut laittaa uuniin, jolloin olisi saatu lihamureke. Nyt tein kuitenkin ohjeen mukaan pitkulaiset lihapullat, jotka kieräytin jauhoissa.

Vertailun vuoksi kuva keittokirjasta.

Riisi tavalliseen tapaan mausteet ja riisi ensin paistamalla. Kuvassa valmis riisi. Kermansaven Hotpot toimii hyvin tässäkin.

Ohjeen mukaan lihapullat pitäisi paistaa ja niin olen usein tehnytkin. Tulos voi kuitenkin olla siistimpi - ainakin vähemmän käristynyt - jos ne laittaakin uuniin paistumaan. Laitoin lämpöä hiukan yli 200 C ja kiertoilman päälle. Lihapullat taisivat olla uunissa puolisen tuntia, eli aloitin riisin laiton silloin kun lihapullat menivät uuniin. Käänsin kerran.

Lopuksi tein kermaviilistä kastikkeen (tämä ei ollut reseptissä) eli sekoitin Labbyn yrttisuolaa kermaviiliin. Hyvää oli ja kermaviiliä lukuunottamatta kaikki luomua.

Kesäkurpitsaa ja munakoisoa jugurtissa

2009-01-09T21:10:00.005+02:00

Reseptin nimi (niin, tämä on tosiaan tehty reseptin mukaan) on "Yogurtlu kabak kızartması" eli paistettu kesäkurpitsa jugurtin kanssa - siis turkkilaiseen tapaan. Tosin tässä kesäkurpitsan kanssa samaan käsittelyyn pääsivät munakoiso (patlıcan) ja herkkusieni.

Resepti on seuraava:
1,5 kg kesäkurpitsaa (tässä siis osa korvattu munakoisolla ja muutamalla herkkusienellä)
5 kuppia vehnäjauhoa (tässä tulkitsin kupin olevan 1 dl, mikä sekin oli hiukan liikaa)
5 kuppia vettä
lasillinen öljyä
500 g jugurttia (turkkilaista)
suolaa
pari valkosipulin kynttä

Resepti on 6:lle eli sen voinee monessa taloudessa puolittaa.

Ensimmäisessä kuvassa ovat vihannekset pitkittäin viipaloituina. Suolana käytin Sunspeltin pakkaamaa Himalayan kristallisuolaa (suhtaudun skeptisesti tavalliseen kaupan suolaan, joka sisältää paakkuuntumisenestoainetta E536 ja jodia.)

Kesäkurpitsan ja munakoison viipaleille sirotellaan suolaa ja ladotaan ne pinoihin, joissa saavat 'itkeä' puolisen tuntia. Sen jälkeen viipaleet voi kuivata vaikka talouspaperiin tai pyyhkeeseen ja ne ovat valmiita paistoon. Maku on paljon mielyttävämpi kuin jos ne paistaisi suoraan ilman tätä itkettämistä.

Vehnäjauhosta ja vedestä sekoitetaan vehnävelli, johon vihannekset dipataan ennen paistamista. Kannattaa olla jokin otin, jolla viipaleet saa pois vellistä ja pannulle - muuten tulee melkoinen sotku. Itse käytin salaattiotinta paremman puutteessa.

Reseptin mukainen lasillinen öljyä kuumennetaan pannulla - siis kaikki kerralla. Kannattaa käyttää esim Virgino rypsiöljyä, jolla on erittäin korkea ns savuamispiste niin ei tule niin pahaa käryä kämppään. Itse unohdin tämän ja korvasin vähenevää öljyä pöydältä käteen sattuneesta oliiviöljypullosta. Mitä suurempi osa oli oliiviöljyä, sitä pahempi oli käry.

Turkkilaiseen jugurttiin lisätään pari valkosipulin kynttä murskattuna. Suolan ja valkosipulin lisäksi muita mausteita ei tarvita.

Jugurtti kaadetaan lopuksi laakeaan kulhoon ladottujen paistettujen vihannesten päälle ja ruoka on tarjoiluvalmis.

Lisukkeeksi sopii riisi.

Tästä ruoasta sain vaimon spontaanit kehut, mikä on todella harvinaista. 12 v tytärkin, joka suhtautui ruokaan erittäin ennakkoluuloisesti, totesi lopulta sen olevan aika hyvää. Jugurtti hiukan jakoi mielipiteitä lapsilla, mutta ei sitä loppujen lopuksi niin paljon ole kuin kuvassa näyttää. Kun aikuiset ovat ottaneet päällimmäiset viipaleet lautaselleen, löytyy alempaa rapeaksi paistettuja jugurtittomia viipaleita.

Kasvisruokaa siis ja varsin hyvää sellaista.

Lihapata

2009-01-03T18:06:00.001+02:00

Tämänkertainen ateria perustuu poikkeuksellisesti reseptiin. Yhteishyvä lehdessä oli itämaisen possupadan resepti, jonka sovelsimme naudanlihalle. Samalla mausteet hiukan vaihtuivat. Ateria oli uuden Kermansavi Hotpot-padan sisäänajo.

Ensimmäisenä hiukan paistettiin padassa mausteet (Labbyn Juustokaneli ja Belgiasta ostamani luomugrillimauste). Sitten ruskistin sipulit, mikä oli kyllä virhe - olisi pitänyt ruskistaa naudan suikaleliha (luomua) ensin.

Tämän jälkeen lisäsin suikaloidun perunan, tamaria ja nestettä ja annoin kiehua liedellä 20 minuuttia. Sitten kik-pavut (Biona) ja 5 min lisää padassa. Lopulta turkkilainen jugurtti sekaan ja ruoka on valmis.

Tälläkin kertaa ateria oli 100% luomua. Ehkä siinä suhteessa yllättävin tuote on tuo turkkilainen jugurtti. Etniset ruokatuotteet eivät useinkaan ole luomua, mutta tällä kertaa saamme kiittää ystäviämme lännessa; tuote on valmistettu Ruotsissa, jossa luomutarjonta on huomattavasti meikäläistä laajempaa. On siellä paljon muutakin mitä voisi tuoda Suomeen, mutta useimmiten tuotesarjan suomalainen maahantuoja ei luomutuotteita ota ohjelmaansa.

Hotpot pata osoittautui heti erittäin käyttökelpoiseksi astiaksi. Siinä voi helposti ensin paistaa ne ainekset, jotka paistamista kaipaavat, sitten lisätä loput ainekset ja nesteet päälle ja antaa hautua liedellä. Helppoa ja kätevää!

Käristetty paisti

2008-12-30T23:24:00.004+02:00

Mökille otin mukaan runsaan kilon painoisen ulkopaistin, jonka laitoin tänään. Ensimmäinen haaste oli saada kaasu-uuni syttymään. Pojat ratkaisivat ongelman: sytytysnappia pitää painaa riittävän kauan kun tulitikkua pitää edessä olevan kaasuputken edessä. Muitakin ongelmia tuli eteen.

Ensimmäiseksi laitoin kymmenkunta valkosipulinkynttä paistin sisään ja sitten paistoin sen ulkopinnan kuumalla pannulla. Paistin ulkopintaan laitoin vielä runsaasti mustapippuria.

Uuni ei tuntunut kovin kuumalta, vaikka säätimen mukaan lämpötila olisi ollut 300. En uskaltanut laskea lämpöä, kun kättä saattoi pitää uunissa ilman ongelmaa. Paistimittaria ei myöskään ollut, joten paistoaika oli täysin arvauksen varassa. Kaiken lisäksi menimme välillä saunaan, joten paisti oli uunissa lähes kaksi tuntia, mikä oli liikaa. Söimme läpikypsää paistia.

Paistin kanssa ei juuri ollut lisukkeita, kun ei mökissä mitään ollut. Keitettiin makaronia ja lisättiin hiukan kylmää pastakastiketta. Kolmeen pekkaan paisti tuli syötyä hyvällä ruokahalulla.

Kuvat on tällä kertaa otettu suoralla salamalla valon hajautin edessä. Alkuvuonna pitäisi kehittää tätä salamakuvausta - vielä ei ole aika oikein riittänyt.

Mallasleipää

2008-12-23T23:02:00.005+02:00

Tässä kirjoituksessa siirrytään leivonnan puolelle, josta minulla on jonkin verran kokemusta "edellisestä elämästä". Leivoin työkseni - ts yrittäjänä- 7 vuotta luomuleipää. Kumma kyllä ennen leipomon perustamista en ollut lähes koskaan leiponut, enkä sen jälkeenkään kuin silloin tällöin. Tavallisessa kodin keittiössä leipomisessa on omat rajoituksensa.

Eksyin eilen Facebookin Ruisleipä faniryhmään, jossa Japanissa asuva suomalainen kyseli ruisleivän reseptiä. Vastaukseni luki näin:
"ruisleipä on hapanleipä eli tarvitaan juuri. perinteisesti se haettiin naapurilta, mutta voi sen tehdä itsekin. tarvitaan vastajauhettua luomuruisjauhoa (löytyykö jaappanista?), jotta jauhossa olisi jotakin luontaisia pöpöjä. jauhosta ja vedestä löysä pieni taikinapallo lämpimään paikkaan vaikka jääkaapin päälle. seuraavana päivänä lisäät hiukan jauhoa ja vettä ja samaan paikkaan. ja niin edelleen, kunnes tuntuu että taikinassa on jotakin eloa. sitten sitä voi lisätä edelleen varovasti mutta vähän reippaammin kunnes alkaa tuntua että koko taikinan saisi heräämään. tässä vaiheessa taikinan pitää olla löysä 'raski', joka pitää saada kunnolla kuplimaan. jossakin vaiheessa olet niin pitkällä että voit alustaa siitä taikinan. kun alustettu taikina on kunnolla noussut niin vieä hiukan jauhoa ja leivot leivät: limput, vuokaan, sämylät, mitä vaan. niin löysästä taikinasta kuin suinkin pystyy käsittelemään.

tässä siis lähdetään siitä että resepti on ruis, vesi, suola - ei siis hiivaa. seuraavaa kertaa varten täytyy säilyttää hiukan taikinaa. jos leivot seuraavana päivänä sen voi pitää elossa märkänä. jos seuraavalla viikolla kannattaa antaa sen kuivua, ettei pääse virhekäymisen puolelle. jos seuraavassa kuussa, niin sen voi pakastaa. kaikissa tapauksissa taikinaa on heräteltävä päivä tai pari ja lopullinen alustus vasta kun on varma että taikina on elossa.

tämä vaatii näppituntumaa, mutta se kehittyy vain kokeilemalla.

japanilaisethan fermentoivat kaikenlaista. ehkä aloituksessa voisi käyttää jotakin sikäläisiä hapatettuja soijatököttejä tms. hiiva-maitohappobakteerikanta hakee kyllä rukiiseen sopivan tasapainon ajan myötä."

Pääkaupunkiseudun ehdottomasti parasta ruisleipää saa muuten Samsaralta. Resepti on ruis, vesi, suola. Ei vehnää. Ei hiivaa. Ja tietysti luomua.

Alla kuvatussa leivonnassa kuitenkin fuskasin. Mielestäni ruisleivonnassa pitäisi olla koko ajan elossa oleva juuri - kuten leipomossa on - ja ainakaan itse en koe mielekkääksi leipoa joka viikko, puhumattakaan että päivittäin. Jos leipoo vain silloin tällöin, on siis fuskattava. Toisaalta kannataa myös kokeilla Helsingin Myllyn Ruisleipäainesta - joka tosin ei ole luomua. Siinä on juuri mukana jauhoissa.

Joka tapauksessa hyvä leipä on aina "slow foodia" eli ehdottomasti kiellettyä on sellainen leivonta, jossa saman tien sekoitetaan neste, hiiva ja jauhot ja leivotaan. Taikina on aina raskitettava - jos ei muu auta niin sitten hiivalla, kuten seuraavassa.

Tämä ei sinänsä tee leivontaa yhtään vaikeammaksi tai työläämmäksi. Se vain vaatii sen verran suunnitelmallisuutta, että tietää leipovansa leipää seuraavana päivänä ja laittaa sitä varten raskin käymään. Kuvassa olen laittanut litran kädenlämpöistä vettä taikinakoneeseen ja murtanut siihen puoli palaa tuorehiivaa ja siihen 3 dl luomuruismallasjauhetta. Seos sekaisin, kansi päälle ja sitten sitä voi syöttää luomuruisjauholla silloin tällöin. Desi illalla, toinen aamulla, jotta hiivalla riittää ruokaa. Päivä 2 iltapäivällä, kun tulin kotiin siirryin ruokkimaan sitä luomusämpyläjauhoilla (Helsingin Mylly) ja muutamaa tuntia myöhemmin alustin sen taikinaksi luomuvehnäjauholla - samalla lisäsin hiukan suolaa ja erilaisia siemeniä, mitä kaapista sattui löytymään (sesam, pellava, auringonkukka, kurpitsa). Leivän leivonnassa oleellista on riittävän pitkä vaivaus, sillä se kehittää sitkoa. Eli koneen saa jättää pyörimään pariksikymmeneksi minuutiksi.

Sitten kone seis ja odottamaan, että taikina nousee. Kun alkaa olla vaarana, että taikina pursuaa kulhosta ulos, sen voi ottaa pöydälle ja alustaa vaikka sämpyläjauhoilla. Vaivataan, pyöräytetään limpuksi tai siitä edelleen kakoksi ja pyyhkeen alle nousemaan. Tässä vaiheessa tulee yksi kotileivonnan ongelma. Pellille jossa leivät nousevat kannattaa hakea lämmin paikka vaikka uunin läheltä. Mutta kosteuden hallitseminen on vaikeampi ongelma. Leipomoiden nostatuskaapeissa ylläpidetään lähes 100% kosteutta, jotta leivän pinta repeilisi kauniista eikä kuivuisi. Kuten kuvasta näkyy kotioloissa kuori väkisin kuivahtaa ja siksi muodostaa isoja repeämiä. Hiukan voi tilannetta auttaa ripottelemalla lämmintä vettä pyyhkeille, mutta ei se juuri auta.

Uunissa on sama ongelma. Leipomouuniin suihkutetaan vesihöyryä, jotteivat leivät paistuessaan kuivuisi liiaksi. Aidon puulämmitteisen kiviuunin tiilet tasoittavat kosteutta. Mutta sähköuunissa leivät kuivaavat - vaikka sitten laittaa uunin pohjalle laakeaan astiaan vettä haihtumaan. Kuvan uunin lämpötila on harhaanjohtava - nostin sen n 200 asteeseen kuvan jälkeen.

Valmiissakin leivässä repeämät ovat suuret ja muutenkaan leivästä ei oikein saa kaunista. Leivän kypsymisen tietää ensin tuoksusta, joka leviää huoneistoon ja sitten siitä että leipä pohjaan kopautettaessa kuullostaa ontolta.

Tämä leipä kyllä vei tuoreena kielen mennessään! Ei itse leivottua tuoretta leipää kuitenkaan mikään voita. Ehkä tätä pitäisi harrastaa useammin!

Lihapata

2008-12-21T19:28:00.009+02:00

Matkat ja muut kiireet aiheuttivat pientä taukoa ruuanlaittoon. Labbyn kartanon Herefordin lihat ovat kohta kolme viikkoa "riippuneet" jääkaapissa, joten aamupäivällä otin lähes 2 kg kulmapaistin pöydälle lämpenemään. Isommatkin pojat ovat joululomien takia paikalla, joten lihalle on kysyntää.

Kulmapaisti ei ole kaikkein paras pala, joten on mielestäni turvallisinta laittaa se uunipatana, jolloin liha on varmasti mureata. Eli otin valurautapadan melko miedolle lämmölle liedelle ja valurautapannun täysillä tehoilla toiselle levylle.

Kulmapaisti paloiksi ja pannulle vähän kerrassan, jotta liha saa kauniin värin ja lihassyyt sulkeutuvat. Pannulta lihat pataan odottamaan. Välillä "pesen" pannun kaatamalla siihen hiukan vettä, jonka kiehuessa pannun voi putsata lastalla - pesuvedethän voi sitten kaataa pataan.

Pata tulikin melko täyteen jo pelkästä lihasta, joten mitään perunaa en sinne tällä kertaa rupea laittamaan. Muutama valkosipulin kynsi hiukan paloiteltuna, muutama sipuli isoina lohkoina, jo aikaisemmin mainittua berberimaustetta ja luomukasvisliemijauhetta.

Lisäksi luomupapuja - sekä chic-papuja että ruskeita papuja, joita saa Bio Idea ja Biona tuotemerkeillä ainakin Ison Omenan Citymarketista - oletettavasti muualtakin.

Vielä loraus tamaria, hiukan korealaista soijakastiketta, luomu-Shirah punaviinitölkin pohjat ja lopuksi vettä, jotta kaikki peittyy. Kansi kiinni ja vajaan 200 asteen lämpöön uuniin.

Tällä kertaa ruuan luomupitoisuus taisi olla 100% mausteita myöten.

Sitten lähdimme kauppaan, josta palasimme pari tuntia myöhemmin. Riisi maustettiin, paistettiin ja keitettiin pannulla kuten aikaisemmin olen kuvannut ja sitten ruoka olikin valmis. Porukalla ja minullakin oli siinä vaiheessa niin nälkä että kamera unohtui, eli vamiista ruuasta ei kuvaa saatu. Liha oli erittäin maukasta ja mureaa, vaimon ja tyttären mielestä liian tulista, mutta pojat taisivat kehuakin makua ja ainakin maistui. Kuuden hengen porukka: kolme poikaa ts nuorta miestä, yksi tyttö, vaimo ja minä, popsimme ruuan pois.

Illalliseksi kaurapuuroa

2008-12-12T00:01:00.005+02:00

Yksinkertainen, mutta hyvä illallinen: luomupuuro. Tällä kertaa Helsingin Myllyn lese-kaurahiutaleesta, mutta yhtä hyvin se voi olla vaikka ruispuuroa tai 4-viljan puuroa. Ja puuron lisukkeena Valion luomumaitoa.

Molemmista - sekä kaurasta että maidosta - voisi puhua paljonkin, mutta kello on liikaa joten se jää toiseen kertaan.

Nakkeja ja ruusukaalia

2008-12-10T23:16:00.001+02:00

Keskiviikkoillan inspiraatio ei ollut huipussaan, joten oli vain katsottava, mitä kaapeista löytyy. Pajuniemen luomunakkeja oli lokeron pohjalla ja aikaisemmin esiteltyjä luomuruusukaaleja (Nature and More) oli vielä jäljellä. Laitoin veden kiuhumaan makaronia varten, mutta siinä vaiheessa kun se jo kiehui, huomasin, että makaroni oli loppu, joten tällä kertaa riisi keitettiin suoraan veteen.

Ruusukaalit perkasin ja laitoin pannulle sipulin kanssa. Öljyä taas niukasti, ettei kukaan valita, hiukan tamaria joukkoon loppuvaiheessa ja kansi päälle.

Myös nakit pannulle.

Tätä ateriaa voisi arvostella ainakin kotimaisuusvajeesta, niinkuin tosin aika monia ruokiani. Olemme huonoja syömään perunaa, vaikka toki sitä aina on jääkaapissa. Mutta käyttöä niille löytyy suunnilleen kerran viikossa. Tähän pääsyy varmaan on, että pasta ja esikypsytetty riisi ovat niin paljon nopeampia - joskaan ei perunankaan keittämistä voi vaikeaksi moittia. Toiseksi taitaa olla taas lapsuuteni - Turkissa, missä sen suurelta osin vietin ei perunaa juuri syöty.

Kuuntelin tänään autossa pätkän MTK:n ruokakulttuuriasiamiehen Jaakko Nuutilan haastattelua, jossa hän totesi, että riisi on hiilidioksidipäästöjen kannalta pahimpia ruokia mitä on. Tämä johtuu siitä, että suurin osa riisistä vesiviljellään ja eloperäinen aine vedessä - siis anaerobisessa tilassa - tuottaa metaania. Tilanne ei tältä osin ole oleellisesti erilainen luomu- ja tavanomaisessa viljelyssä. Joka tapauksessa riisinviljely saattaa tuottaa globaalisti jopa 20% maailman metaanipäästöistä. Ja metaanihan on 20 kertaa pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Luomu eduksi yhtälössä toimii se, ettei luomu ole riippuvainen keinolannoitetypestä, jonka tuotannossa syntyy typpioksiduuleja, jotka taas ovat muistaakseni 300 kertaa pahempia kuin hiilidioksidi. Tämä vaatisi enemmän tutkimista - kieltämättä osaamiseni riisinviljelystä ei ole kovin vahva.

Palanut vihannesvuoka

2008-12-08T21:35:00.006+02:00

Epäonnistumisiakin sattuu - mitä niitä peittelemään. Paistinpannulla tuppaan usein kärventämään ruokaa hiukan liikaa, mutta yleensä uuni on turvallisempi paikka. Tällä kertaa kärvensin ruoan uunissa. Mutta katsotaanpa vaihe vaiheelta:

Ensimmäisessä kuvassa luomujuurekset, jotka hiukan lohkottuna joutuivat haudutuskattilaan noin kymmeneksi minuutiksi. Mukana oli myös kukkakaalia, joka ei sattunut kuvaan mukaan. Haudutushan on kätevä kypsennyskeino, eikä siinä ainakaan tarvita öljyä. Täytyy vain varoa ettei kypsennä liikaa - paremminkin pitäisi jättää hiukan raa'aksi varsinkin jos on tarkoitus laittaa ruoka vielä uuniin niinkuin tässä.

Sipuli ja kesäkurpitsa joutuivat sen sijaan kuitenkin paistinpannulle, niinden kohdalla en oikein usko hauduttamiseen, vaikka kaipa nekin siellä kattilassa kypsyisivät. Aikaisemmasta kotiväen öljykritiikistä johtuen yritin kuitenkin paistaa mahdollisimman vähässä öljyssä. Sipuleita meni kolme - kuvassa on kuusi ihan vaan kuvauksellisista syistä.

Keittämisen jälkeen laitoin juurekset uunivuokaan. Päälle kaadoin hiukan paistetut sipulit, paistetut kesäkurpitsat, hiukan Labbyn maustesekoitusta, emmental juustoa ja Oatlyn ruokakaurakermaa. Tämän laitoin uuniin ilman kantta, jotta kiertoilma antaisi sille hiukan väriä. Tässä se virhearviointi tapahtui, sillä ritilä oli nostettava aika ylös, jotta lihat mahtuisivat myös kypsymään alapuolelle. Eli vuoka joutui liian lähelle vastuksia ja juustokuorutus kärventyi.

Luomunaudanliha palat paistoin kesäkurpitsan jälkeen pinnalta ruskeaksi ja laitoin sitten pieneen uuniastiaan (joka on muuten korelainen ruoanlaittoastia) ja laitoin astian uuniin kyspymään ja odottamaan porukan kotiintuloa. Tämäkään ei oikein onnistunut, sillä liha taisi olla uunissa liian kauan, jonka seurauksena mehut pusertuivat ulos.

Vaimo teki raikkaan näköisen salaatin. En ollut kaupassa mukana, joten en ole varma olivatko raaka-aineet luomua vai ei, mutta todennäköisesti olivat. Tuoresalaatti on kuitenkin talvella vaikea kysymys. Ostaako kotimaista vai espanjalaista? Ostaako tavanomaista vai luomua? Vai pitäisikö tuoreet salaattiainekset talvella unohtaa? Jos puhutaan tavanomaisista tuotteista, mieleen tulevat artikkelit espanjalaisesta tomaatti-, kurkkuviljelystä ym kasvi- ja varjohuoneviljelystä - mm Suomen Kuvalehdessä muistaakseni viime talvena. Sen jutun jälkeen meille ei ole espanjalaisia tavanomaisia tuotteita ostettu - jos nyt aikaisemmin siihen oli joskus haksahdettu. Tuotanto on melkoista torjunta-aineilla ja keinolannoitteilla läträämistä ja läträäjät ovat laittomia afrikkalaisia siirtotyöläisiä. Ehkä olisi oikeampaa sanoa, että työnantajat ovat laittomia, eikä työntekijöiden oikeuksista ja työturvallisuudesta juuri piitata. Kotimaisen kasvihuoneviljelyyn ei tietysti suoranaisesti liity eettisiä eikä ihmisoikeusongelmia ja tuholaistorjuntakin on biologista, joten torjunta-ainejäämistä ei ole pelkoa. Lannoitus sen sijaan on kaikkea muuta kuin luonnollista, kasvit eivät aurinkoa näe ja huoneet lämmitetään. Eli jos kasvissyöntiä nyt pidetään ilmastoystävällisenä ekotekona - niinkuin se periaatteessa onkin - niin se ei taatusti päde kasvihuonevihannesten syöntiin. Tilanne ei todennäköisesti oleellisesti parane sillä että kasvihuonetuotanto on luomua. Luulenpa, että tämän aterian luomunaudanlihan ekotase on sittenkin parempi kuin tuon salaattikulhon vaikka en osaakaan sitä laskea. Entä sitten tuontiluomu? Tomaatti ja kurkku eivät kasva ainakaan Hollannissa ilman lisälämpöä ja valoa, Espanjassa ja Italiassa keinovalon ja lämmityksen tarve on varmasti pienempi kuin täällä (jos lämitystä tarvitaan ollenkaan - en ole perehtynyt asiaan), mutta toisaalta tuotteet on kuljetettava tänne. Vaikea sanoa - laskekoon ken osaa.

Ja tässä sitten valmis ruoka lautasella. Lukuunottamatta kärventynyttä juustokuorutusta makuelämys oli ihan ok, eikä aiheuttanut suurempaa motkotusta. Niinkuin näkyy ateriakokonaisuuteen kuuluu myös kokojyväpastaa - penneä ja tietysti luomua. Sen keittämisestä ei tällä kertaa sen enempää paitsi että keitinveden poiskaatamisen jälkeen sinnekin on lurautettava hiukan Virginoa.

Lohta itsenäisyyspäiväksi

2008-12-07T15:49:00.005+02:00

Äitikin on kylässä - jatkaakseen matkaa huomenna lentökentälle ja Englantiin. Itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjotaan lohta, jonka laittamiseen myös äiti osallistuu - vaimo laittaa juurekset vuokaan.

Kala on terveellistä ja sitä pitäisi syödä kerran viikossa. Ongelma on vain, mitä kalaa? Varmaan mitä vain, mitä on itse kalastanut lähivesiltään -tietysti olettaen, ettei sen takia ole ajeltu autolla tai moottoriveneellä kovinkaan pitkälle. Tai kaupastakin ostettuna kotimainen luonnonkala merilohta lukuunottamatta. Mutta ylipäänsä kalastetun luonnonkalan ongelma on, että se on monellakin tavalla luonnon kannalta kestämätöntä. Nykyiset valtavat kalasaaliit ovat valtamerten ryöstökalastusta - mitä useimmiten vielä tuetaan. Kalakannat ovat häviämässä ja sen ekologisia vaikutuksia ei varmaan täysin tiedetäkään. Yhtenä esimerkkinä on tonnikala, joka sushi-villityksen levitessä ympäri maailmaa on johtanut tonnikalan lähes hävittämiseen maailman vesistä - viimeksi Välimerestä. Lisäksi on tietysti kysymys delfiinien jäämisestä kiinni ajoverkkoihin ja hukkumisesta. Tästä syystä onkin kehitetty kestävän kalastuksen sertifiointi-järjestelmä (Marine Stewardship Council). MSC sertifioituja tuotteita on tiettävästi Suomenkin kaupoissa joitakin tarjolla, mutta itse en ole niitä vielä havainnut.

Kokonaan toinen kysymys on sitten viljelty kala. Hiukan ristiriitaisesti luonnonkala ei voi olla luomua, mutta viljelty kala voi. Siis jos se on tuotettu ympäristöä kuormittamatta luomurehulla ja ilman väriaineita, antibiootteja ja hormoneja. Luomukalaa ei Suomessa ole markkinoilla, mutta muualla Euroopassa sitä löytyy. Suomessa kirjolohi aiheuttaa 2-3% vesistöjemme typpi- ja fosforipäästöistä, mutta pistekuormituksena kalankasvatuksen rehevöittävä merkitys on todella merkittävä. Valitako siis suomalaista vai norjalaista kasvatettua lohta? Kysymys on kai lähinnä siitä haluaako rehevöittää Itämerta vai Atlanttia. Usein ajattelen kyynisesti, että Atlantti on suuri ja sitäpaitsi kauempana. Valinta on vaikea, enkä oikein tiedä mikä olisi oikein. Hiukan kalankasvatuksen ympäristövaikutusten pohdintaa täällä.

Joka tapauksessa tässä se on: kirjolohifile - vai oliko tämä Norjan lohta - en edes muista kumpaa ostin.

Tässä sitten lohi ennen uuniin menoa. Niinkuin näkyy, hiukan estetiikkaakin on harrastettu. Lohen lisukkeina herkkusientä, sipulia, ruusukaalia ja punajuurta. Fileeseen on tökitty valkosipulin kynnen suikaleita ja päälle siroteltu murskattua merisuolaa, punaista Dubaista ostettua "Fish Masalaa" - johon liittyy oma tarinansa - ja vielä Labbyn Tillin tallin kalamaustetta ja päällimmäiseksi luomukauralesettä (Myllärin Luomu). Ja kaiken päälle 2 dl GoGreen ruokakermaa.

Seuraavassa kuvassa lopputulos. Kalan päälle levitetty kerma on edelleen valkoista. Olisi varmaan pitänyt muistaa laittaa kiertoilmauuni päälle niin se olisi saattanut antaa enemmän väriä pintaan. Taustalla uunijuurekset ja taaimmaisena riisi, joka on valmistettu samalla taktiikalla kuin risotot aikaisemmin, mutta ilman lisukkeita mausteita lukuunottamatta.

Viininä tarjottiin valkoista Baron Heyl Estate Rieslingiä- luomua tietenkin - jota saa noin kympillä Alkosta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Toinen risotto

2008-12-05T22:49:00.009+02:00

Melko mielikuvituksetonta tietysti, mutta toinenkin ruokalaji on risotto. Kun perheen varsinainen kasvissyöjä ei ollut kotona, niin tällä kertaa jauhelihan kanssa. Lähtöasetelma oli hyvin samankaltainen kuin viimeksi, mutta yritin saada siitä parempia kuvia. Keittiössä keskeinen kuvaamisen ongelma on valaistus, jonka olen ratkaissut käyttämällä salamaa. Siinä on hiukan harjoittelemista, sillä yleensä vältän sen käyttöä. Tällä kertaa salama on kameran päällä, mikä on tietysti väärin. Se on suunnattu jonnekin ylöspäin, jolloin ei aiheudu niin jyrkkiä varjoja, mutta tehoa menetetään. Kun kuitenkin pitäisi myös saada syvyysterävyyttä, eli pidän aukkona f11, niin valotusaika on salamasta huolimatta pitkä ja tällä kertaa käytin jalustaa. Se olikin suurin edistysaskel viime kertaan verrattuna, jolloin kuvasin vielä käsivaralta. Liike-epäterävyyttä ei nyt ole, mutta ei ole syvyysrterävyyttäkään tarpeeksi. Salaman käyttöön pitää vielä perehtyä - löysin siihen tarkoituskseen hyvän nettisaitin: Strobist. En ole vielä syventynyt siihen kunnolla, mutta lähtökohtana taitaa olla usean salaman käyttö orjasalamina radiolähetinjärjestelmän avulla.

Ensimmäisessä kuvassa piti taas olla resepti, mutta unohtuihan siitä useampikin asia. (Olisikohan polarisaatiosuodin estänyt tuon jauhelihapakkauksen heijastuksen?). Syntiä tehdään taas, eli kesäkurpitsa ja harkkusienet eivät ole luomua. Kuvasta puuttuu sipuli. Lisäksi ainakin sipuli puuttuu kuvasta.

Samat mausteet kuin viimeksi ja valkosipuli viipaloituna ensin pannulle

ja sitten riisi.

Kaupasta löytyi luomuruusukaaleja, joten tässä muutama menossa puolikkaina kesäkurpitsan seuraksi.

Maa-artisokan käsittely sama kuin viimeksi.

Lisäksi paistetaan sipuli

ja herkkusienet

ja jauheliha. Tämä on Lihakonttorin luomunaudan jauhelihaa, jota olime ostaneet Ison Omenan Citymarketista. Juuri eilen saimme pitkästä aikaa Labbyn kartanon lähetyksen. 30 kg luomupihvilihaa (Hereford karjaa), josta puolet jauhelihaa ja toinen puoli paistilajitelma ja ulko- tai sisäfile. Kokolihat jääkaappiin "riippumaan" ja jauhelihat pakkaseen.

Tässä yhteydessä pitäisi pitää naudanlihan puolustuspuhe. Itse en lähes koskaan syö sikaa - johtuneeko siitä, etä asuimme lapsena ollessani Turkissa, jossa sitä ei syöty, tai sitten siitä, että siankyljys oli 70-luvulla kotona se yleisin kotiruoka ainakin sen jälkeen kun äiti lähti. Vielä vähemmän syön kanaa. Lihantuotanto ei pääsääntöisesti ole kovinkaan eettistä toimintaa (eikä broilerituotanto varsinkaan), joten on suosittava sellaista lihantuotantoa, jossa eläimet sentään pääsevät ulos laitumelle toteuttamaan lajinmukaista käyttäytymistä: siis pihvinautaa ja lammasta. Luomuna tietysti kaikki nautaeläimet ja sikakin pääsevät ulos. Luomukanaa Suomessa ei tuoteta (siis lihaksi - munituskanojen liha menee lopulta minkeille). Mutta se, mikä minua kismittää nykyisessä ilmastokeskustelussa, on että nauta olisi muka kotieläimistä pahin kasvihuonekaasujen aiheuttaja. Ottamatta tässä kantaa sen tarkemmin metaanipäästöihin ym, oleellista on se, että lihantuotannon hiilidioksidipäästöt ovat aina suuremmat kuin kasvintuotannon. Siis kaikki kasvissyöjiksi vaan! Mutta naudan ja muiden märehtijöiden lihan tuotannon puolustus on se, että ne jalostavat sellaista karkearehua, jotta ihminen ei pysty syömään. Siis apilaa, joka typensitojakasvina on keskeinen ja välttämätön elementti kestävässä maataloustuotannossa - siis luomussa - ainakin näillä leveysasteilla. Sensijaan sika ja kana syövät ihmiselle kelpaavaa ruokaa ja siksi niiden suorittama "jalostus" on turhaa. Siis luomunautaa voi syödä kohtuudella. Nimittäin kestävän maatalousjärjestelmän kannalta katsottuna naudanlihaa ei varmasti tarvitse tuottaa niin paljon kuin länsimaissa nykyään lihaa syödään. Ja tarvitaanhan maitoakin.

Lähikuva valmiista sekoituksesta - ei tietysti kovin esteettistä...

Ja valmista tuli. Tällä kertaa ruokapöytäkeskustelu oli hiukan kriittisempää - varmaan siksi koska vaimokin oli pöydässä. Gourmet-kokki illuusiota ei siis päässyt syntymään. Keskustelua käytiin ruoan rasvaisuudesta (liikaa Virginoa lurahtanut joka välissä) ja kun kuvaamisesta tuli puhe - myös sen epäesteettisyydestä. Ehkä tässä vielä joskus kypsyy siihenkin ajatukseen, että ruokaa pitää koristella... Ainakin syntyisi kauniinpia valokuvia, vaikka ei se makuun vaikuttaisikaan. Mielenkiintoista nähdä miltä tämän blogin kuvat näyttävät vuoden kuluttua.

Tofu risotto

2008-12-02T23:16:00.000+02:00

Ensimmäinen bloggaus. Ruoka oli hyvää, mutta valokuvaus ei. Homma tuli aloitettua vähemmän vakavasti ja ensimmäiset kuvat otin käsivaralla ilman salamaa, jolloin kuvat olivat tietysti epätarkkoja. Sitten otin kameran omalla salamalla, mutta eihän siitäkään kunnollista tule. Sitten kunnollinen salama (Speedlite 580) kiinni kameraan ja salaman suunta kattoon. Sitten oli asetukset hakusessa, mutta pienellä hakemisella - ilman että ruoka paloi pohjaan - keksin miten salaman tehoa ETTL asennossa säädetään. Eli valotus -1:een, niin ei mene valkoiset alueet puhki. Tosin valotusaika jäi liian suureksi, kun yritin saada syvyysterävyyttä, mistä johtuen pieniä varjoja kuvissa.

Kokkaamisen filosofia: En juurikaan jaksa lukea reseptejä, koska silloin kuitenkin joutuu toteamaan, ettei tarvittavia raaka-aineita ole kaapissa ja hommasta ei tule mitään. Joitakin ideoita voi yrittää poimia sieltä täältä, mutta lähtökohta on yleensä niissä raaka-aineissa, mitä käsillä on. Eli raaka-aineita pöydälle ja siitä se lähtee. Kuvassa on sellaistakin, mitä ei sitten tullutkaan käyettyä.

Mitään reseptejä ei tässä ole myöskään tarkoitus antaa. Joka tapauksessa vakavissaan kokkaavat ovat varmaan koko

meikäläisen hommasta kauhuissaan. Toisaalta luulisi, että suomalaisissa kodeissa tehdään monenlaista... Ehkä tämä motivoi kehittymään sekä kokkaamisessa että valokuvaamisessa - se tässä kaiketi on mahdollinen motiivi. Olenkin kotiväelle vihjaissut, etä kannattaisi synnyttää sellainen illuusio, että olen hyväkin gourmet-kokki, niin se voi alkaa toteuttamaan itseään. Saapas näkee.... Toinen kokkaamisen lähtökohta on se, että käytetään oikeita raaka-aineita - ei siis valmisruokia (eihän se olisikaan kokkaamista). Ja kolmas, että raaka-aineet mahdollisuuksien mukaan (ei tosin aina) ovat luomua.

Risoton tekeminen lähtee minulla siitä, että kaadetaan kannelliselle paistinpannulle luomurypsiöljyä (Virgino). Syyllistyn yleensä melko runsaaseen öljyn käyttöön, mutta kun käyttää terveellisiä kasvisöljyjä siitä ei pitäisi olla haittaa - päinvastoin. Sitten tuupataan pannulle mausteet - tässä tapauksessa "Seasoned Pioneers" sarjaan kuuluvaa "Organic Kashmir Masalaa" ja melko runsaasti Labbyn Mausteyrttiseosta. Ensinmainitun valmistajan mausteita ostin useita erilaisia Bristolissa luomumarkkinoilta, jälkimmäinen on toki kotimainen. Lisäksi pari valkosipulin kynttä viipaloituina. Kun mausteita on hieman lämmitellyt öljyssä voi lisätä riisin. Käytän tummajyväistä esikypsytettyä (parboiled) riisiä, joka on ostettu suoraan hollantilaiselta tukkurilta. Samalla olen laittanut vettä kiehumaan vedenkeittimeen ja kun riisiä ja mausteita on paistettu tarpeeksi, lisään vedenkeittimestä kiehuvaa vettä (vedenkeitin on muuten kaikkein ekologisin tapa keittää vettä). Taktiikka on se, että vettä lisätään vähän kerrassaan kunnes riisi on kypsää. Vaihtoehtona olisi tietysti mitata suoraan oikea määtä riisiä ja vettä. Joka tapauksessa kansi päälle.

Samalla muita risoton aineksia paistetaan valurautapannulla. Ensimmäisenä ohuiksi viipaleiksi pilkotut luomu-maa-artisokat ja porkkanat. Ehkä vielä herkullisemmat maa-artisokat saa, jos ne ensin keittää ja sitten viipaloi ja paistaa, mutta siihen olin nyt liian laiska - sitäpaitsi lisään ne kohta risoton sekaan ja siellähän kiehuvat. Hiukan Oatly ruokakermanvastiketta (apua- tämä ei ole luomua) sekaan, ei kuitenkaan niin paljon että juureksissa olisi nestettä kun ne kaataa riisin sekaan. Sitten paistetaan maustamaton tofu (Soya Oy). Tofu on aina ollut minulle ongelma - miten siitä tehdään hyvää?

Nyt pilkoin sen melko pieneksi ja paistoin öljyssä (edelleen Virgino). Kun tofu oli ruskistunut kaadoin sekaan vielä soijakastiketta tyyppiä tamari, mutta tämä pullo on tuotu Koreasta ja tietysti luomua.

Kun soijakastike on imeytynyt tofuun (siis soija soijaan) kaadetaan sekin riisin sekaan. Riisin kypsymisaika on n 10 min, mutta kun sitä tässä vaiheessa ehtii maistamaan, se on edelleen hiukan raakaa eli aikaa ei ole mennyt kovin paljoa. Hiukan lisää vettä sekaan, kansi kiinni ja porukka ehtii kattaa pöydän ennen kuin se on valmista. Ja lapset tykkäsivät - kaikki meni ennenkuin vaimo ehti kotiin. No, täytyy joka tapauksessa tehdä toinenkin kerta, että saadaan parempia kuvia.