sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Jauhelihavartaat

"(12 kpl)
12 varrastikkua
250 g luomujauhelihaa
1 luomusipuli
1 luomuvalkosipulinkynsi
1 tl luomuoreganoa
1 tl luomupaprikajauhetta
1/2 tl luomucayennepippuria
1 tl suolaa
1 tl luomumustapippuria
1 rkl luomurypsiöljyä

Laita varrastikut likoamaan veteen. Hienonna sipulit ja sekoita ne jauhelihan joukkoon. Lisää mausteet. Muotoile massasta kostutetuin käsin 12 pitkäno- maista puikulaa. Pujota puikulat varrastikkuihin. Pirskottele puikulat öljyllä ja paista 225 ̊C noin 10 min."

Ohje on tulossa uuteen MMM:n menekinedistämisvaroilla tehtävään esitteeseen ja on alunperin peräisin Finfood Luomun materiaaleista. Sitä katsoessa ensimmäisenä kiinnittyy huomio siihen, että se on varsin lihainen, eli jauhot, kuiva leipä, kananmunat yms, jota lihapullassa voisi käyttää, ei ole. Mausteita sen sijaan on runsaan puoleisesti, mutta se ei minua yleensä haittaa. Mennään tällä.

Tässä siis raaka-aineet. Pakastimesta löytyi Labbyn kartanon Herefordin jauhelihaa noin 1kg könttä, eli resepti täytyi 4-kertaistaa, jotta sain jauhelihan käytettyä. Pannaan ylimääräinen taikina jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää. Sipuleja pitäisi olla ohjeen mukaan 4, mutta laitoin 6, koska ne olivat melko pieniä. Valkosipulin kynsiä 4 kappaletta. Valkosipuliahan löytyy nykyään kaupasta luomuna myös valmiiksi kuorittuna (Jokilaakson Juusto), mutta itse olen vielä sipulit kuorinut itse. Mausteet löytyivät luomuna keittiön kaapista, mutta suomalaisen kaupan hyllyltä ei ihan näitä samoja löytyisi. Mutta kyllä luomumausteitakin jo kaupassa on, joten kyllä ne sieltä löytyvät. Luomuoregano on Sonnentoria (löytyy ainakin Ruohonjuuresta), paprika tanskalaista Naturaliaa (ei löydy Suomesta), cayannepippuri Urtekramilta (Aduki) ja kokonainen mustapippuri saksalaista Lebensbaumia. Rypsiöljy tietenkin kotimaista Virginoa.

Sipuli siis hyvällä veitsellä pieneksi - tai muulla konstilla, jos itkettää liikaa.

Tässä kaikki raaka-aineet ovat sekoittamista vailla valmiit.

Tässä ne ovat sitten sekaisin.

Tuosta runsaan kilon taikinasta otin neljäsosan (250g lihaa) ja jaoin sen ohjeen mukaisesti 12 palaan ja muotoilin niistä puikulat, jotka laitoin tikkuihin. Vastoin ohjetta laitoin aina 3 samaan vartaaseen. Koko oli ihan sopiva. Sitten tein vielä pari tikkua lisää, jotta porukalle riitti syötävää. Kuvassa ne ovat jo uunissa ja hiukan öljyä on pensselöity päälle.

Nyt ne ovat olleet 10 min 225 kiertoilmauunissa ja näyttävät varsin kypsiltä. Hämäyksen vuoksi eli kuvauksellisista syistä olen vaihtanut puhtaan astian alle - todellisuudessahan niistä hiukan valuu nestettä.


Tässä on sitten yritetty tehdä annoskokonaisuus. Papu-porkkanapataa taustalla, pastasekoitus ja vihreää luomusalaattia. Var så god.

Ja täytyy myöntää, että mausteista elikkä tulista oli. Mausteita kannattaisi varmaan reseptistä vähentää vaikka puoleen.


Kuvat + muutama tästä puuttuva löytyvät myös Smugmugista.

Ei kommentteja: