sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Valkkaria ja olutta

Siikaa kuorutettuna dubailaisella kalamausteella ja kauraleseellä, pirkka luomu röstiperunoita, paistettua palsternakkaa joka haudutettiin tillin, fariinisokerin ja suolan kanssa ja paistettua haloumia.

Ja valkoviiniä. Adobe Reserva Gewürztraminer eli Chileläistä luomua tai tarkemmin sanoen jopa biodynaamista. Monelle varmaan tulee Adobesta mieleen senniminen ohjelmatalo, jonka tunnetuin tuote on valokuvaajille tuttu Photoshop. Mutta adobe liittyykin luomurakentamiseen kiinteästi eli tarkoittaa savesta ja oljesta tehtyä tiiltä.

"Kuiva, keskihapokas, kypsän sitruksinen, ruusuinen, mausteinen, hennon mineraalinen" sanoo Alko. Meillä tuli mieleen adjetiiveina täyteläinen, hedelmäinen, hiukan makea, pirpsakka. Siis ihan hyvä, jälleen 3-4/5, vaikka ehkä tykkään itse hiukan kuivemmasta.

Alkosta 9,99€/pll

Kuva otettu samalla kertaa kuin edellinen (Trapiche) eli valo takaoikealta ja salama takaa seinän kautta.












Kun oli hiukan vajuteltu ja käyty kusettamassa koirat, mentiin saunaan. Ruokatiedon uutisista olin juuri lukenut, että Alkossa on luomuoluita, joiden olemassaolo oli minulta mennyt täysin ohi. Saunajuomaksi otin lahtelaisen Teerenpelin Luomuoluen, joka olikin ihan positiivinen elämys. Ei mikään peruslaageri, vaan persoonallinen maukas ja humalainen (voiko niin sanoa?). Maku mielyttävällä tavalla hiukan bitterin suuntainen. Tätä voi ostaa toistekin. 4/5.

Alkosta 3,22 €/pll.

Etikettiä voisi kyllä arvostella hiukan liiankin luomuiseksi, eli sana luomu esiintyy tuossa jopa kolme kertaa pelkästään etiketin etupuolella. Ehkä kannattaisi panostaa omaan tuotemerkkiin enemmän - luomuoluita tulee varmasti muitakin.


Teerenpelin kuva otettu tänään samalla järjestelyllä kuin edelliset, mutta jouduin säätämään valotuksen manuaalilla, jotta sain pullosta riittävän vaalean. Aperturessa en sitten olekaan tehnyt muuta kuin suoristanut pullon. Etiketti nähtävästi tuli vinoon kun en oikein etsimen läpi hahmottanut keskilinjaa.

Ei kommentteja: