sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Lohta itsenäisyyspäiväksi

Äitikin on kylässä - jatkaakseen matkaa huomenna lentökentälle ja Englantiin. Itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjotaan lohta, jonka laittamiseen myös äiti osallistuu - vaimo laittaa juurekset vuokaan.

Kala on terveellistä ja sitä pitäisi syödä kerran viikossa. Ongelma on vain, mitä kalaa? Varmaan mitä vain, mitä on itse kalastanut lähivesiltään -tietysti olettaen, ettei sen takia ole ajeltu autolla tai moottoriveneellä kovinkaan pitkälle. Tai kaupastakin ostettuna kotimainen luonnonkala merilohta lukuunottamatta. Mutta ylipäänsä kalastetun luonnonkalan ongelma on, että se on monellakin tavalla luonnon kannalta kestämätöntä. Nykyiset valtavat kalasaaliit ovat valtamerten ryöstökalastusta - mitä useimmiten vielä tuetaan. Kalakannat ovat häviämässä ja sen ekologisia vaikutuksia ei varmaan täysin tiedetäkään. Yhtenä esimerkkinä on tonnikala, joka sushi-villityksen levitessä ympäri maailmaa on johtanut tonnikalan lähes hävittämiseen maailman vesistä - viimeksi Välimerestä. Lisäksi on tietysti kysymys delfiinien jäämisestä kiinni ajoverkkoihin ja hukkumisesta. Tästä syystä onkin kehitetty kestävän kalastuksen sertifiointi-järjestelmä (Marine Stewardship Council). MSC sertifioituja tuotteita on tiettävästi Suomenkin kaupoissa joitakin tarjolla, mutta itse en ole niitä vielä havainnut.

Kokonaan toinen kysymys on sitten viljelty kala. Hiukan ristiriitaisesti luonnonkala ei voi olla luomua, mutta viljelty kala voi. Siis jos se on tuotettu ympäristöä kuormittamatta luomurehulla ja ilman väriaineita, antibiootteja ja hormoneja. Luomukalaa ei Suomessa ole markkinoilla, mutta muualla Euroopassa sitä löytyy. Suomessa kirjolohi aiheuttaa 2-3% vesistöjemme typpi- ja fosforipäästöistä, mutta pistekuormituksena kalankasvatuksen rehevöittävä merkitys on todella merkittävä. Valitako siis suomalaista vai norjalaista kasvatettua lohta? Kysymys on kai lähinnä siitä haluaako rehevöittää Itämerta vai Atlanttia. Usein ajattelen kyynisesti, että Atlantti on suuri ja sitäpaitsi kauempana. Valinta on vaikea, enkä oikein tiedä mikä olisi oikein. Hiukan kalankasvatuksen ympäristövaikutusten pohdintaa täällä.

Joka tapauksessa tässä se on: kirjolohifile - vai oliko tämä Norjan lohta - en edes muista kumpaa ostin.



Tässä sitten lohi ennen uuniin menoa. Niinkuin näkyy, hiukan estetiikkaakin on harrastettu. Lohen lisukkeina herkkusientä, sipulia, ruusukaalia ja punajuurta. Fileeseen on tökitty valkosipulin kynnen suikaleita ja päälle siroteltu murskattua merisuolaa, punaista Dubaista ostettua "Fish Masalaa" - johon liittyy oma tarinansa - ja vielä Labbyn Tillin tallin kalamaustetta ja päällimmäiseksi luomukauralesettä (Myllärin Luomu). Ja kaiken päälle 2 dl GoGreen ruokakermaa.



Seuraavassa kuvassa lopputulos. Kalan päälle levitetty kerma on edelleen valkoista. Olisi varmaan pitänyt muistaa laittaa kiertoilmauuni päälle niin se olisi saattanut antaa enemmän väriä pintaan. Taustalla uunijuurekset ja taaimmaisena riisi, joka on valmistettu samalla taktiikalla kuin risotot aikaisemmin, mutta ilman lisukkeita mausteita lukuunottamatta.



Viininä tarjottiin valkoista Baron Heyl Estate Rieslingiä- luomua tietenkin - jota saa noin kympillä Alkosta. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Ei kommentteja: