Nakkeja ja ruusukaalia

Keskiviikkoillan inspiraatio ei ollut huipussaan, joten oli vain katsottava, mitä kaapeista löytyy. Pajuniemen luomunakkeja oli lokeron pohjalla ja aikaisemmin esiteltyjä luomuruusukaaleja (Nature and More) oli vielä jäljellä. Laitoin veden kiuhumaan makaronia varten, mutta siinä vaiheessa kun se jo kiehui, huomasin, että makaroni oli loppu, joten tällä kertaa riisi keitettiin suoraan veteen.

Ruusukaalit perkasin ja laitoin pannulle sipulin kanssa. Öljyä taas niukasti, ettei kukaan valita, hiukan tamaria joukkoon loppuvaiheessa ja kansi päälle.

Myös nakit pannulle.

Tätä ateriaa voisi arvostella ainakin kotimaisuusvajeesta, niinkuin tosin aika monia ruokiani. Olemme huonoja syömään perunaa, vaikka toki sitä aina on jääkaapissa. Mutta käyttöä niille löytyy suunnilleen kerran viikossa. Tähän pääsyy varmaan on, että pasta ja esikypsytetty riisi ovat niin paljon nopeampia - joskaan ei perunankaan keittämistä voi vaikeaksi moittia. Toiseksi taitaa olla taas lapsuuteni - Turkissa, missä sen suurelta osin vietin ei perunaa juuri syöty.

Kuuntelin tänään autossa pätkän MTK:n ruokakulttuuriasiamiehen Jaakko Nuutilan haastattelua, jossa hän totesi, että riisi on hiilidioksidipäästöjen kannalta pahimpia ruokia mitä on. Tämä johtuu siitä, että suurin osa riisistä vesiviljellään ja eloperäinen aine vedessä - siis anaerobisessa tilassa - tuottaa metaania. Tilanne ei tältä osin ole oleellisesti erilainen luomu- ja tavanomaisessa viljelyssä. Joka tapauksessa riisinviljely saattaa tuottaa globaalisti jopa 20% maailman metaanipäästöistä. Ja metaanihan on 20 kertaa pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Luomu eduksi yhtälössä toimii se, ettei luomu ole riippuvainen keinolannoitetypestä, jonka tuotannossa syntyy typpioksiduuleja, jotka taas ovat muistaakseni 300 kertaa pahempia kuin hiilidioksidi. Tämä vaatisi enemmän tutkimista - kieltämättä osaamiseni riisinviljelystä ei ole kovin vahva.